NAISILLA LAUANTAINA JUHLAPÄIVÄ

Kauan odotettu kotiturnaus nro 1 on vuorossa tulevana lauantaina, kun naisten 2.divarin turnauskaravaani parkkeeraa Ilmajoki-hallille. Järjestävän joukkueen ISB:n ottelut käydään klo 10 ja klo 17. Turnauksen avauspelissä vastaan asettuu paikalliskilpailija Nurmon Jymy, jonka kanssa Qmax-areena lyötiin maalit tasan 1-1. Hiukan ehkä jäi hampaankoloon viime turnauksesta, joten ainakaan maha täynnä ei…

4 PISTETTÄ KOTIIN!

Lohtaja-turnaus 2. 12 2012 Kausi ei kovista odotuksista huolimatta ollut alkanut kovin hyvin, mutta parannusta oli nähtävissä jo pari viikkoa aiemmin Nurmossa, josta lähtikin mukaan mukavat kolme pistettä. Lohtajalle lähdettiin linja-autolla , kuin kovemman luokan pelaajat konsanaan. Aamulla linkkaan lipuikin hieman unisen oloista porukkaa, kun ensimmäinen peli oli jo yhdeltätoista….

NAISTEN KOLMAS TURNAUS TUOTTI KOLME PISTETTÄ

Naisten 2.divisioonan kolmas turnaus on takanapäin ja ISB:n naisten pelikunto jatkaa nousuaan. Turnauspäivä kääntyi ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella positiivisen puolelle, kun mukaan lähti kolme pistettä. Ensimmäisen turnauksen yksi piste ei paljon sydäntä lämmittänyt ja Kokkolan turnauskin jätti vielä naisille paljon mietittävää. Qmaxilla pelattujen pelien jälkeen naiset saivat kuitenkin olla…

NAISILLA JO KOLMAS TURNAUS LAUANTAINA

Qmax-areena entisen Nurmon kunnan Hyllykalliolla toimii kisaisäntänä tämän lauantain arvokisoissa. Naisten 2.divari on edennyt jo kolmanteen turnaukseensa ja ensimmäisiä sarja-asetelmia on saatu selville. Ilmajoella lohkolämmittimet surahtavat käyntiin hyvissä ajoin, sillä ottelut Qmaxilla ovat ISB:n kohdalla vuorossa jo klo 10 ja 12. Klo 10 on vastassa sarjanousija Nurmon Jymy, jota ei…

NAISET TURNAUSVOITTOON PRE-SEASON CUPISSA!

Naiset osallistuivat ennen virallisen kauden alkua 15.9 Qmax-areenalla järjestettyyn Ladies Pre Season-cuppiin. Turnauksessa oli ISB:n lisäksi mukana II-divariin viime kaudelta nousseet SC Alavus ja PSB Lapua sekä SPV:n B-tytöt ja FBC Remix. ISB lähti avoimin mielin mukavaan turnaukseen kokeilemaan miltä maila tuntuu kesän jäljiltä käsissä. Naisilla puhaltavat uudet tuulet ja…