KAKSI TRILLERIÄ ISB:N EDUKSI LOPPUHETKILLÄ

Lauantaina 21.1 päästiin heti aamusta pirteinä aloittamaan turnaus  Kurikassa Jalasta vastaan. Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin  pelkästään maalipaikkoja ja tuntuman hakemista palloon. ISB:n  maalivahti Timo Paakkinen hoiti oman tonttinsa ottamalla tärkeitä  koppeja läpi ottelun. Ensimmäinen erä päättyi maaleitta.

Ottelun toisen erän alussa Jalas pääsi heti 1-0 johtoon ajassa 15.50.  Vain reilu minuutti tästä Jarno Mäki-Jussila tällää pallon häkkiin  Eero Santaharjun syötöstä tilanteeksi 1-1 ajassa 16.56. Kauaa ei  tasatilanteesta ISB:n miehet päässy nauttimaan, kun Jalas meni 2-1  johtoon ajassa 17.22. Omassa puolustuspäässä pienet huolimattomuudet  ja pelin muutamat jäähyt kostautui vielä erän lopussa ja Jalas teki jo  kolmannen maalin ajassa 29.49.

Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 3-1. ISB:n miehet herätteli  itsensä viimeiseen erään. Erän kuuden minuutin kohdalla ajassa 35.58  Juha Toivio näyttää tuttuun tyyliin maalinteon mallia ja kaventaa  tilanteeksi 3-2 Markku Neva-Keturin syötöstä. Erän lopussa nähtiin  loistavia suorituksia ja taidonnäytteitä kylmäpäisillä ratkaisuilla. Molempien joukkueiden aikalisien jälkeen ISB tasoittaa tilanteeksi 3-3  viimeisellä minuutilla ajassa 44.38, kun Timo Fält antaa tykin laulaa  Ville Loukasmäen syötöstä. Ottelun lopusta pääsi jokainen nauttimaan  koko rahan edestä. Pelissä jo aiemmin tuomarilta jäi näkemättä yksi  maali, jossa pallo osui maaliverkkoihin asti Tero Lehtisen kovalla  vedolla. Ottelun viime sekunneilla Lehtinen korjasi asian ajassa 44.57  ja tälläsi pallon uudelleen verkkoihin tilanteeksi 3-4 Jarno  Mäki-Jussilan syötöstä. Näin tiukasta pelistä 2 pistettä lähtivät  ansaitusti Ilmajoen suuntaan.

#22

Tehopisteet: Jarno Mäki-Jussila 1+1. Juha Toivio, Timo Fält ja Tero  Lehtinen 1+0. Eero Santaharju, Ville Loukasmäki ja Markku Neva-Keturi  0+1.

PÄIVÄN TOINENKIN RATKESI VIIME HETKILLÄ

Niukka voitto Jalaksesta sai suupielet ylöspäin ja moodi PT-94 –peliin lähtiessä oli kovasti positiivinen. Ottelusta tuli kuitenkin jälleen tiukka ja melko hankalakin. Jo ennen kahden minuutin täyttymistä PT:n Arto Mäenpää sujautti rankkarin Timo Paakkisen kainalosta sisään. Paakkinen sai hipsun palloon ja se jaksoi juuri ja juuri viivan yli. Vain minuutti edellisestä, kun Riku Heikonen näki loistavasti maalin edessä Petri Kivimäen, joka malttoi odottaa riparia hiukan kauemmas veskarista ja rystyllä pallo rysään. Erään nähtiin vielä yksi maali, kun Juuso Tuomaala nousi hyvin tukemaan hyökkäystä ja laukauksesta tulleen irtopallon korjasi Juha Toivio oikeaan osoitteeseen.

Toinen erä ei juuri minuuttia kauempaa vanhennut, kun PT tasoitti ylivoimalla. Laukaus tolpasta suoraan konkari Juha Ilmoselle ja peli pompusta tasoihin. Jarno Mäki-Jussila oli kuitenkin sitä mieltä, että tämä hoidetaan. Kunnon liiskaus Eero Santaharjun syötöstä ja jälleen johdettiin. PT tuli vielä tasoihin, eli kahden erän jälkeen peli 3-3.

Toisen erän alkuun Santaharju parkkeerasi voimakkaan ruhonsa maalin edustalle ja siirsi ISB:n jälleen johtoon Tero Lehtisen syötöstä. Ajassa 38.42 PT tuli jälleen tasoihin. Viimeisellä vitosella tapahtuikin sitten ihan riittävästi. Ajassa 41.39 Juha Toivio sota-alueella, kaveri selkään poikkarilla ja meidän mieskin vielä sähläämään tilanteeseen. Tuloksena PT 5min, ISB Kuusisto 2 min. Tasavajaata pelattiin peräti 9 sekuntia kun PT:n päivän pirtein peluri Mikko Soini iski PT:n johtoon. Minuutti tästä, niin jälleen sota-alueella hässäkkää, tällä kertaa ISB:n maali tasoitti pelin 5-5:een. Samassa ajassa otetulla aikalisällä päätettiin, että voittoa haetaan kuudella neljää vastaan. Uhkapeli tuotti tulosta, kun ajassa 44.40 Ville Loukasmäki liiskasi pallon suoraan syötöstä sisään ja loppuhetkien juhlat olivat valmiit jo toistamiseen parin tunnin sisällä.

Kaksi turnausta jäljellä ja tilanne kärjessä on mitä kutkuttavin. Lohtajalla 18.2. vastassa on sarjan kärkikaksikko Team Atria ja SB Jymy.

#12

Pisteillä: Santaharju, J.Toivio ja Neva-Keturi 1+1, Mäki-Jussila, Kivimäki ja Loukasmäki 1+0 sekä Lehtinen, Heikonen ja Tuomaala 0+1.