Runkosarja
15.12.2018, 12:00
SC Kokkola
3 - 0
ISB
Kristiinankaupunki, Kristiinahalli
Naiset edustus

Raportti

Päivän toisessa pelissä vastustajaksi asettui SC Kokkola, jonka kanssa pelit ovat aina olleet yhtä jännittäviä. Kokkolan naiset muistetaan kurinalaisena joukkueena ja viime turnauksessa nähtiin miten SC Kokkola pani sarjakärki SPV:n koville timantinkovalla kilpikonnapuolustuksellaan ja nopeilla vastahyökkäyksillään. Samanlaisiin otteisiin varauduttiin myös tänään.

Ensimmäinen erä oli kummaltakin joukkueelta varovaista ja haistelevaa vääntöä siitä, kumpi ottaa kuskin paikan. Kaksi hävittyä kaksinkamppailua ratkaisi erän Kokkolan naisten hyväksi kun verkko heilahti kahdesti ensimmäisen vartin aikana.

Toisessa erässä tasainen kamppailu jatkui ja maalipaikkoja aukesi kummallekin joukkueelle; peli kulki nopeasti molemmin päin. Kokkolan terävin kärki saatiin kuitenkin katkaistua, eikä vaarallisia paikkoja juuri tullut. Hyvä peli ei tuottanut tulosta vaan erä loppui maalittomana, SC Kokkolan ylivoimaminuuteista huolimatta.

Viimeisen erän aikana SC Kokkola puolusti kynsin ja hampain johtoasemaansa ajoittain jopa uhkarohkean korkealla karvauksella mahdollistaen nopeat vastahyökkäykset. Myös ISB:n naiset pääsivät kokeilemaan ylivoimapeliä luoden vaarallisia paikkoja. Harmillisesti tänään viimeistely ei ollut kohdillaan ja kaiken kaikkiaan vedot viuhuivat turhan usein takaseinälle. SC Kokkola sen sijaan onnistui vielä kertaalleen vaparikuviosta ajassa 40.35.

Kolmas maali oli selvästi liikaa ISB:n naisille ja erän viimeinen vitonen pelattiin päivän parasta salibandya omiin vahvuuksiin luottaen. Ikävä kyllä kello kävi meitä vastaan eikä kovasta työstä tänään palkittu kuin kakkoskentän työmyyrä Anni Isoniemi joka ansaitusti lähti kotiin parhaan pelaajan palkinto takapenkillä.

Puolet sarjapeleistä on nyt pelattu ja ISB Naiset ovat sarjataulukossa kunnioitettavalla sijalla 4. Lähes kentällisellä viimevuodesta kutistunut joukkue on osoittanut, että vähemmän on joskus enemmän ja muutoksista huolimatta peli kulkee. Piste-erot ovat kaiken kaikkiaan sarjassa ensimmäisen kierroksen jälkeen pienet, joten kaikki on vielä mahdollista sarjan toisella kierroksella.

Kapteeni kiittää ja kuittaa kuluneesta syksystä toivottaen kaikille rauhallista joulua!

#6

Kokoonpano

Nimi M S P J
0000
0002
0000
0000
0000
0000
0000
0000
0000
0000
0000
0000
0000