RUNKOSARJA PUOLIVÄLISSÄ MIESTEN 2. DIVISIOONASSA

Pohjanmaan lohkoa on pelattu yhdeksän kierrosta ja näin jokainen joukkue on kohdannut toisensa kertaalleen. Ensimmäisen puoliskon perusteella käsissä on tasaisin sarja miesmuistiin. Vahvimmin kautensa on tähän asti pelannut SB Paapat, joka pitää hallussaan piikkipaikkaa yhden pisteen erolla Toholammin Urheilijoihin ja Seinäjoen Mailattomiin.
ISB/Team Atria on kärkeä jäljessä viisi pistettä sijoituksen ollessa kuudes.

Ilmajokiset lähtevät kauden jälkimmäiselle puoliskolle kahden ottelun voittoputkessa. Vieraspainotteinen syyskierros päättyi voittoihin niin TU:sta (8-9), kuin HiPastakin (5-6 ja). Tämä lupaakin ihan hyvää jo ensi viikonloppuna alkavalle ”kevätkierrokselle”. Varsinkin kärkijoukkueita vastaan peli on kulkenut vähintään tyydyttävästi. Neljän kärkeä vastaan pelatuissa peleissä tarjolla on ollut kahdeksan pistettä, joista ISB/Team Atria on ottanut viisi.
Pelaajapuolella loukkaantumiset ovat tuoneet omat murheensa, mutta näinhän asia on jokaisella sarjan joukkueella. Loppukaudeksi joukkue joutuu valitettavasti luopumaan paikkansa ykköskentän alta ottaneesta Aaro Hautamäestä. Aaron syyskauden ”laina-aika” tuli päätökseensä ja miehen tie vie Alpeille. Kiitokset joukkueen puolesta hienoista peleistä!
Otteluohjelma oli pienistä muutoksista johtuen syksyn osalta vieraspainotteinen. Keväällä tähän onkin tulossa mukavasti muutosta, kun runkosarjan yhdeksästä ottelusta kuusi pelataan Ilmajoen parketilla. Kovin kauas ei seuraavaa vieraspeliäkään tarvitse lähteä pelaamaan, kun SPV II isännöi tulevana lauantaina ISB/Team Atriaa. Peli vihelletään käyntiin Seinäjoen Urheilutalolla kello 13.00.

Pohjanmaan 2. divisioona on ehkä aiempina vuosina opittu tuntemaan muutaman joukkueen sarjana, jossa muut joukkueet pelaavat sitten muista sijoista. Tähän on tullut erittäin ilahduttavasti muutos. Viiden kärki mahtuu kokonaisuudessaan kahden pisteen sisälle ja kovin kaukana eivät myöskään ole ISB/Team Atria, SB Kauhajoki ja FBC Remix. Jotain sarjan tasaisuudesta kertoo myös, että toistaiseksi sarjajumbon paikalla oleva SPV II on ottanut kauden ainoan voittonsa sarjakärki SB Paappojen kustannuksella selvin 9-3 numeroin. Vuosia tasaista sarjaa on odotettu ja nyt sellainen on käsissä, joten suosittelemme jalkautumista halleille pelejä katsomaan!

Sarjataulukko kauden puolivälissä

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraava kotiottelu Ilmajoki-hallilla vihelletään käyntiin sunnuntaina 7.1.2018 klo 15.00. Varsin kelvollista viihdettä lienee tuolloinkin luvassa, kun vastakkaiseen päätyyn astelee sarjakärki SB Paapat.