HOPA-PANTHERS JÄLLEEN JOULUNAJAN PELILLINEN KOHOKOHTA

Homesojan Pallon ja Panthersin vanhojen puulaakijoukkueiden välinen taisto käydään jälleen viimevuotiseen tapaan Koskenkorvan Urheilutalolla. Tällä kertaa pelipäivänä on Tapaninpäivä, eli 26.12.2007. Ottelu alkaa klo 16.00.

Viime vuonna yllättävän suuren katsojamäärän kerännyt ja varsin kovan mediamylläkän sekä jälkiruotimisen aiheuttanut ottelu on myös tänä vuonna vahvasti tunnelatautunut. Viime vuonna HoPa venyi ehkä hieman yllättäen voittoon 9-8 ja lähteekin puolustamaan voittoaan tosimielellä. ” – Meidän nippu on tällä hetkellä niin kovas fyysises ja etenkin henkises kunnos, että tuskin Panttereista on meille vastusta. Varsinkin ISB:n reeneissäkin loistanut Ilpo Tupila tekee varmasti vähintään kolme maalia”, kertoili HoPan joukkueenjohdosta Mikke Toivio.

Panthersien perustajajäsen O. Yli-Karjanmaa kuittasi Toivion puheet mumisemalla rollaattoripelien olevan HoPalle ajankohtaisempaa kuin Panthersien lyöminen. Talouspäällikkö ja viime vuoden Panthersien maalipyssy Skuffe Kuusisto oli puolestaan sanomisissaan hieman varovaisempi, mutta samoilla linjoilla ottelun lopputuloksesta. Hän totesi viimevuotisen vahingon tuskin toistuvan. ”Lainamaalivahti Paakkinen ei tule kestämään siinä loputtomassa pallosateessa”, päätti Kuusisto.