ISB II – SPV II
ISB:n kakkosjoukkue lähti saalistamaan pisteitä Kauhajoelta 11 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Seinäjoen peliveljien kakkosjoukkue. Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä ja avausmaalia saatiinkin odotella aina toisen erän ensimmäiselle minuutille asti, jolloin SPV meni 0-1 johtoon. ISB iski tasoituksen kuusi minuuttia myöhemmin Markku Neva-Keturin iskiessä pallon maaliin Joonas Olkkosen syötöstä. Sama parivaljakko tehtaili myös kaksi seuraavaa maalia. Molemmissa maaleissa tekijänä kunnostautui Olkkonen ja syöttäjänä Neva-Keturi.
Kolmannen erän alkuun ISB siirtyi komean maalin ansiosta 4-3 johtoon Jussi Mattilan maalatessa ja Timo Fältin toimiessa syöttäjänä. Voitto näytti siis jo vähintääkin varmalta, mutta jollakin ihmeen kaupalla SPV onnistui pyörittelemään gasellimaisesti liikkuneen ISB-puolustuksen sekaisin ja iski kaksi maalia. ISB sai mahdollisuuden vielä erän loppuun, kun se sai jauhaa ylivoimaa. Muutama hyvä paikkakin saatiin aikaiseksi, mutta maalien teko jätettiin keväämmälle tärkeisiin peleihin. SPV teki loppulukemat viimeisellä sekunnilla ja voitti lopulta lukemin 4-6. Kuljussa on nähty hirvi, menen paikalle.
Tehoille Olkkonen 2+1, Neva-Keturi 1+2, Mattila 1+0 ja Fält 0+1.
#44
NJ II – ISB II 3-5
Toisessa pelissä vastaan asteli Nurmon Jymy 2. Ekan pelin tappio sai aikaan pienen nälän, joten joukkueen voimin käytiin hesburgerissa vetämässä hakkuriin alkupalaksi salaatit laitti kolalla. Pääruokana toimikin sitte Jymyn porukka!! 2 pinnaa lähdettiin hakemaan kovalla hyökkäyspään karvauksella ja pienellä rässillä!
1. erä mentiin Isbin komennuksessa ja ensimmäinen maali syntyi ajassa 13.31, kun Fältin syöttö löyti jälleen Mattilan lavan kaverin maalilta, josta sai siirtää pallon tarkasti alakulmaan. Toinen maali syntyi heti perään ajassa 14.09! Pookun syöttö tavoitti Haapamäen,joka kiskaisi pallon etukulmasta ylälompakkoon hirmuisella pommilla (139km/h)!!
2. erä mentiin täysin Jymyn komennukses, jossa iskivät pari kaappia. 3 erässä palattiin taas omaan tekemiseen ja ajassa 36.02 Pooku täräytti pallon häkkiin tilanteeksi 3-2 isbin eduksi! Ajassa 41.52 Mattila katkaisee pakin avauksen ja pari potkua vetosektoriin, tutkaan lukemat 139mph(223,6km/h)ja pallo häkkiin toistamiseen. Kaveri kaventaa vielä 3-4 tilanteen. Pooku tällää vielä tyylikkäästi pallon tyhjiin jymyn pelatessa ilman kassaria.
Tehoille: Pooku 2+1, Mattila 2+0, Haapamäki 1+0 ja Fält 0+2
#9