ISB kahteen tärkeään voittoon Vaasassa

ISB nousi kahdella voitollaan jaetulle toiselle sijalle sarjassa, jossa samoissa pisteissä on myös SB Vaasa II.

Kello 11.00 pelissä vastaan asettui kovasti kärkeä tavoitteleva Jukobox (Vaasasta). Ensimmäiset kaksi erää ISB oli vähän herpaantunut ja mailaa puristettiin, kahden erän jälkeen ISB olikin häviöllä
3-2. Kolmanteen erään lähdettiin uudella sykkeellä, näin ollen vastustaja alkoi hyytyi vauhdissa ja rupesi jäähyilemään, näitä paikkoja ISB ei jättänyt käyttämättä ja otti pelin haltuun. Lopulta ottelu hoidettiin 6-4 lukemin ja todella tärkeät pisteet Ilmajoelle.

Toisessa ottelussa vastaan tuli SC Saragoza (Kristiinasta). Tämä ottelu tuntui olevan Kristiinalaisille vain pieni hötsäily vuoro Vaasan kauppiksella, sillä Ilmajokiset veivät peliä niin kuinka tahtoivat. Kristiinalaisilta katkesi selkäranka viimeistään Ruohoniemen torjuessa rangaistuslaukaus. Herkuttelu alkasi olla tämän ottelun teema ja näin ollen ISB hoiti ottelun puhtaasti 11-2.

Peleissä pisteille pääsi: Tatu Hietikko 4+4, Miika Toivio 4+3, Sami Koski 1+6 (joka tavoitti ISB:n historian ensimmäisenä 100 pisteen rajapyykin), Ville Koskimäki 1+3, Juha-Matti Valli 2+0 ja Harri Viitanen 0+1.

Maalissa pelanneet Timo Paakkinen ja Tomi Ruohoniemi pelasi molemmat todella hyvin ja heille suuri Kiitos voitoista.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus