ISB:n c-pojat matkasivat sunnuntaina 16.12.2007 Vaasan Botniahallille toiseen yläloppusarjan turnaukseen. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Sb Vaasa ja toisessa ottelussa sarjan ennakkosuosikki NJ Panthers.
Ensimmäisen ottelun lähtökohtana oli sellainen, että alkusarjan ottelussa ISB hävisi Vaasalle luvuin 6-10.Eli ottelusta oli tiedossa tiukka ja tasainen vääntö. Ensimmäisen erän alkuun molemmat tuli ryminällä ja vaarallisia maalipaikkoja luotiin molemmissa päissä. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa erän loppupuoliskolle asti, kun ajassa 10.09 ISB:n pelatessa ylivoimaa Lampisen Jouni siirti pallon maaliin Rahkon Artun syötöstä tilanteeksi 1-0.
Kovin kauaa ei ehditty johtoasemasta nauttia, sillä Vaasa tasoitti 1-1 pari minuuttia myöhemmin. Erässä ei maaleja enää tehty ja toiseen erään lähdettiin 1-1 tilanteessa. Toinen erä alkoi ISB:n alivoimalla ja se kestettiin mallikkaasti. Ajassa 17.17 Botniahalli räjähti kun jäähyltä päässyt Kujalan Antti harhautti maalivahdin ja nosti pallon ylälompuukiin Tuohisaaren Tumpin syötöstä. Ja jatkoa seurasi ajassa 25.26 kun Lampinen sivakoi Tuohisaaren syötöstä tilanteeksi 3-1. Vielä ennen erätaukoa Latva-Hoppalan Jarno ampui ranteella ISB:n 4-1 johtoon Lähdesmäen Tommin syötöstä.
Kolmannen erän alku alkoi nihkeästi ja peli alkoi pyöriä ISB:n päädyssä. Vaasa onnistuikin kaventamaan 4-2, mutta kolmisen minuuttia tästä tutkapari Lampinen- Tuohisaari oli jälleen pahanteossa ja tilanne 5-2. Kolmatta erää oli pelaamatta enää minuutin verran, kun Vaasa onnistui kaventamaan tilanteeksi 5-3 kuudella kenttäpelaajalla. Vaasalla oli vielä lukuisia maalipaikkoja viimeisellä minuutilla, mutta ISB:n puolustus kesti hienosti. Ajassa 44.53 Tuohisaari pisti reikäpallon tyhjiin Rahkon syötöstä ja homma oli pulkassa. Lopputulos 6-3 ja ISB:lle kaksi pistettä. Ottelusta voidaan antaa kunniamaininta joka jätkälle. Puolustuspään pelaaminen ja liike olivat tämän pelin avain. ISB esitti tämän kauden parasta peliä joka osa-alueella ja toivottavasti sama tahti jatkuu.
Toisen ottelun lähtökohtana oli alkusarjan tappio Panthersille 12-0. Mitään erikoisia sotasuunnitelmia ei otteluun laadittu. Ensimmäisen erän alku oli maaliton ja tilanteita riitti molemmissa päissä. Ensimmäinen maali syntyi Panthersin toimesta ajassa 8.54. Vajaa kymmenen sekuntia tästä tuomarien kädet alkoi käydä jäähypenkin suuntaan. Nurmolaiset saivat 2+2+10 ja 2+10 minuutin jäähyt. Tuohisaari sai käydä kokeilemassa rankkariakin, mutta tuloksetta. Joten ISB sai aloittaa ylivoimapelin 5-3 vastaan. 39 sekuntia ehdittiin ylivoimaa pelata, kun Huissin JÄTTILÄMÄRI Lampinen heilutti muikkuverkkoja Tuohisaaren syötöstä. Panthers onnistui erän loppuun vielä kahdesti ja erätauolle siirryttiin 3-1 tappiolla.
Toisessa erässä maaleja tehtiin yhteensä 6 kappaletta, joista Panthers teki neljä ja ISB kaksi. ISB:n maaleista vastasi Tuohisaari ja Lähdesmäki. Eli kolmanteen erään lähdettiin 7-3 tappiolla. Kolmannen erän alussa Panthers onnistui kolme kertaa ja silloin alkoi ISB leirissä selkärangat katkeilla. Kolmas erä menikin Panthersille maalien valossa 6-1. ISB:n ainokaisen teki Tuohisaari. Koko ottelun lopputulos 13-4 Panthersille. Ottelussa ISB:n maalivahti Juho Rinta sai tehdä täyden päivätyön. Tästä turnauksesta jäi hyvä maku suuhun valmennustriolle. Pelimme on kehittynyt joka osa-alueella parempaan suuntaan ja siitä on hyvä jatkaa.
Turnauksen tehomiehet: Tuohisaari 4+3, Lampinen 4+0, Rahko 0+4, Lähdesmäki 1+1, Kujala 1+0, Latva-Hoppala 1+0 ja Komsi 0+1.
Seuraavaksi on edessä kotiturnaus Ilmajoki-Hallilla tammikuun 13.päivä.