Kakkonen sai keskiviikon reenivuorolle vieraita naapurikaupungista harjoitusottelun merkeissä. Mailattomat tuli keveällä jalalla peliin ja yllättikin Ilmajoen poijat niin sanotusti housut kintuissa. Pelin alku ei luvannut kotijoukkueelle hyvää, kun melkeinpä kaikki avaukset päätyivät vieraiden lapaan ja tuntui kuin ekaa kertaa olisi ollut taas maila kädessä! Vauhti oli kyllä hurjaa, mutta välillä ajatus pelistä tuntui puuttuvan täysin. Liekkö salibandywelho Pookun ilmaantuminen vaihtopenkille rauhoittanut joukkuetta sen verran, että varsinkin kolmannessa erässä juonesta saatiin jo kiinni ja viimeinen erä kirjattiinkin ISB:lle. Mailattomat vei kuitenkin vauhdikkaan pelin 5-4 ja antoi myrskyvaroituksen alkavaan kauteen. Ei muuta kuin reeniä vaan lisää ISB! Maalien makuun pääsivät Kivimäki Petri, Kivimäki Mikko, Niemi sekä Lehtinen. Viimeisimmän rannelaukaus oli sen verran harvinainen, ja myönnettäköön ettö myös komia, joten siitä erityismaininta. Täksi kaudeksi lanseerattavat sisupuukot menevät tällä kertaa seuraavasti:
2 puukkoa ISB:n uusille peliasuille
1 puukko Rahkolle yllättävän hyvästä tuomaripelistä