Kakkonen jatkoi 3 divari kulkuaan lauantaina Laihialla. Ennakkotiedot tiesivät kertoa, että Laihian monitoimihallin kaukalo ei ole sieltä parhaasta päästä ja tämä tuli päivän aikana huomattua sillä kaukaloa korjailtiinkin lähes poikkeuksetta aina laitavääntöjen jälkeen. No, mutta sen piikkiin ei päivän tapahtumia laiteta, sillä olosuhteet olivat kaikille samat.
Ensimmäiseen peliin asettui jo viime turnauksessa selätetty Redy. ISB:llä oli matkassa 3 maalivahtia ja Redy peliin heitettiinkin luukulle ensimmäisestä turnauksesta pois ollut Jani Latvala. Mies täytti kaikki odotukset ja torjui varmasti koko pelin. Ne maalit mitkä Redy teki, eivät menneet Latvalan piikkiin. Pelin alku näytti lupaavalta, kun ISB piti palloa ja Redy juoksi perässä. Hyvä syke johtikin siihen, että YV:tä päästiin kokeilemaan ajassa 4:03, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ajassa 7.09 allekirjoittanut tiputti kiikarit, kun pakki-pakki syöttö löysi perille ja rannari viivasta löysi tilaa etukulmasta. Erän lopussa Redykin pääsi mukaan peliin, kun tutusti ote hieman herpaantui. Erä kuitenkin ISB:lle 1-0. Toinen erä oli ISB:ltä aikamoista pelailua ja huolestuttavaa oli se, että otetta annettiin yhä enemmän vastustajalle eikä ensimmäisen erän pallokontrollista ollut jäljellä välillä kuin muisto vain! Redy tulikin tasoihin ajassa 28:17 päätylaudasta kimmahtaneen pallon avustuksella. Näin kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 1-1. Viimeisessä erässä alkoikin sitten tapahtua. Ensin ajassa 31:25 Redy meni johtoon unelmalaukauksella maalin kattoon melkein nollakulmasta. Vaikka Latvala olikin oikein sijoittunut niin laukausta ei voinut silti kuin ihastella, soli komea veto! Kakkoskenttä kuittasi kuitenkin tämän hienosti heti seuraavassa vaihdossa. Pallo kiersi joka ukolla ennenkuin Jukka löysi hyökkäyksessä debytoineen Joonaksen hienolla syötöllä maalinkulmalta, joka sai siirtää pallon rystyltä tyhjiin. Jos vastustajan edellinen maali oli hieno yksilösuoritus, niin tässä koko kenttä teki töitä! Tästä vajaa 4 minuuttia ja Sameli siirsi maalinedus hässäkästä ISB:n taas johtoon. Redy nousi kuitenkin vielä tasoihin ajassa 38:42, mutta Joonas oli sitä mieltä, että me ei hävitä ja laittoikin pallon toisen kerran komeasti alakulmaan hienosta vastahyökkäyksestä ajassa 44:10, syöttäjänä jälleen Jukka! Pelin lopussa Redyn poikain tunteet vielä kuumenivat siten, että ISB pääsi ylivoimalle. Vieläkään ei YV maalia tullut, mutta mikä tärkeintä, 2 sarjapistettä tulivat 4-3 voitolla!
Jos oli ensimmäinen peli kaksijakoinen niin päivän toinen uutta tuttavaa Woodcutters II vastaan oli sitä vielä selkeämmin! ISB sai peliin lentävän lähdön, kun Jouni siirsi Ilmajokiset johtoon jo ajassa 0:38. Tästä vajaa minuutti ja myös Haapamäen veljeksistä vanhempi avasi maalihanat kolmosessa. Kun kello näytti aikaa 6:10, tarjoili hienosti toisessa pelissä pelannut Jouni Eskolle, joka ei erehtynyt vaan pisti pallon suoraan syötöstä verkkoon! Mitäs sitten tapahtui…Noh tunnustusta täytyy antaa myös vastustajalle, sillä todella hienosti he keräsivät itsensä. Selvittyään alun rynnistyksestä Woodcutters tuli höyryjyrän lailla päälle ja nostivat selvästi karvaustaan. Liekö tämä sekoittanut ISB pelaajat, mutta erän lopussa Woodis sai ansaitun kavennuksen 1-3. Toinen erä oli suoraa jatkumoa ensimmäisestä ja ajassa 16:11 peli oli jo 2-3. Pelin käännekohta tapahtui ajassa 21:37, kun ISB sai rangaistuslauksen, jota asettui ampumaan itse oikeutetusti Esko. Kädet kuitenkin jäätyivät sen verran, että ei maalia, joten RL-lisenssi jäi avoimeksi seuraavia treenejä varten. Sen verran pitää Eskoa kuitenkin kehua, että hienosti on mies ottanut paikkansa ykkös ketjussa. Raivoisaa taistelua jälleen molempiin suuntiin kummassakin pelissä! Ajassa 24:14 ISB joutui alivoimalle ja tämän ylivoiman aikana kulminoitui koko peli. Vastustajan pakki sai viritellä kaikessa rauhassa siniviivalta ja peli oli tasan. ISB kuitenkin pääsi erätauolle 3-4 johdossa, kun Rikun kantti löysi tiensä hienosti maalinperukoille. Tästä saatiin uskoa, että kyllä me tämä vielä hoidetaan! Kolmannen erän alku oli kuitenkin ISB:lle synkkääkin synkempi. Woodis takoi vajaassa kahdessa ja puolessa minuutissa kolme maalia viivalta; käytännössä samojen miesten toimesta. Jos noin helposti päästetään vastustaja vetämään jatkossakin niin vaikeaa tulee olemaan! Kuudes maali oli liikaa Rinnan Juholle, joka oli torjunta vastuussa, ja maalille tulikin loppupeliksi Jani. Kaikista maaleista ei kuitenkaan voitu syyttää Jukkista vaan peiliin saivat katsoa myös kenttäpelaajat, sen verran vapaasti pääsivät pakit laukomaan palloa maalille! Jani torjui loppupelin varmasti eikä pallo enää löytänyt tietään ISB:n maaliin. ISB kehitti lopussa vielä hienon kirin, kun ensin Jouni kavensi pelin päivän toisellaan
ajassa 44:13 (ilman maalivahtia). Viime sekunneilla tuli Terolle vielä jättipaikka pistää peli tasoihin. Loppusummerin soidessa piti kuitenkin pettymykseksi todeta, että jostain oli vastustajan maalivahdin käsi löytynyt Teron rystylauksen tielle. Näin Woodis vei, ansaitustikin, sarjapisteet voitolla 6-5.
Seuraavaan turnaukseen, joka onkin sitten kotiturnaus, pitää ISB:n löytää jostain taas viiime kaudelta tuttu joukkuepuolustus! Myös ylivoimaan pitää löytää tehokkuutta. Hyvää Laihialla olivat Janin maalivahtipeli, Joonaksen hieno debytointi hyökkäyksessä sekä Jukan ja Eskon tinkimätön työ joukkueelle. Sisupuukkojen valinta on vaikeaa, mutta ne menevät kuitenkin:
2 puukkoa Jani Latvala
1 puukko Eskon ja Jukan jalat
Pisteille Laihian pahvi kaukalossa:
Jouni Lampinen 2+1; Jukka Mäenpää 0+3; Joonas Haapamäki 2+0; Sameli Niemi 1+1; Mikko Ala-huikku, Janne Haapamäki, Riku Heikonen ja Antti Ålander 1+0 sekä Aki Kohtamäki, Tero Lehtinen, Jussi Palo ja Juha Toivio 0+1