KAKSI KOTIPELIÄ VIIKONLOPPUNA

Edustuksella on tiedossa kahden pelin viikonloppu, kun Ilmajoki-hallille vieraaksi saapuu lauantaina klo 15.00 Nurmon Jymy ja sunnuntaina samaan aikaan Jeppis FBC Pietarsaaresta.

Jymy on tällä hetkellä peränpitäjän paikalla, mutta on piristynyt joulun jälkeen ja se onkin voittanut kaksi viimeistä koitostaan. Näin eroa Sisuun ja Redyyn on enää kaksi pistettä, eli suora putoaminen on Jymyllä vielä mahdollista välttää. Tämä edellyttää kuitenkin vielä lisäpisteitä jäljellä olevista kolmesta ottelusta. Ilmajoelle saapuu siis takuuvarmasti taisteleva ja periksiantamaton Jymy-lauma.

Jeppis on puolestaan neljä pistettä Jymyn edellä 10 pisteessä sijalla 6. Pietarsaarelaiset haluavat todennäköisesti kartuttaa vielä pistepussiaan ja välttää karsijan paikat, eli sijat 8. ja 9. Aina vaarallisesti hyökkäyspäässä esiintyvä Jeppis täytyykin saada kuriin ja pyrkiä hoitamaan peli puolustuksen kautta.

Tervetuloa seuraamaan ISB:n runkosarjan viimeisiä otteluita viikonlopun molempina päivinä klo 15.00. Nousukarsintapaikka ei ole enää omissa käsissä, joten nämä pelit täytyy taistella ja toivoa parasta.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus