ISB EI ANTANUT HIPA HURMOKSELLE MITÄÄN
”Likainen tusina” matkasi Kannukseen, syyskauden päätösturnaukseen. Alkulämmittelyn lumisadesählyssä jarrut antoivat junnuille hyvää oloa puseroon ja se taisikin tuoda sopivan itseluottamusboostin joukkueelle. Lauantai-illan avausvastustajaksi asettuneella HiPa Hurmoksella ei ollut ottelussa mitään palaa, vaan ISB-lauma kirjoitti historiaa lopettamalla ottelun 12-maalin erolla ajassa 29.47. Tulostaululla komeilivat tuolloin lukemat 12-0. Samalla hetkellä kääntyi toinenkin sivu ilmajokista salibandyhistoriaa, kun Jani ”Köysi” Kuusisto kirjautti itselleen nollapelin ja siirtyi harvinaiseen kerhoon, hienoa Köysi!
Itse ottelussa ISB oli kuskin paikalla koko ajan ja takoi maaleja kovalla prosentilla. Voittomaali syntyi ajassa 4.10 Eero Santaharjun lavasta. Siitä alkoi tasainen nakuttelu ja ensimmäisen erän jälkeen taululla komeilivat lukemat 6-0. Maaleista mainitsemisen arvoinen oli Joonas Sjöblomin rystyswingi ajassa 14.59.
Toinen erä jatkui rumputulen merkeissä ja lähes jokainen peluri pääsi kirjauttamaan itselleen tehopisteitä ennen päätösvihellystä. Erän aikana pelattiin välillä hurlumhei-meiningilläkin, mutta Kuusisto oli luukulla ohittamaton. Ottelun päättäneen maalin pääsi viimeistelemään Jukka Mäenpää.
Tehopisteet:
Mikko Ala-Huikku 2+3, Eero Santaharju 2+2, Jouni Lampinen ja Joonas Sjöblom 2+1, Tommi Lähdesmäki 2+0, Janne Haapamäki 1+1, Markku Neva-Keturi 0+2, Jukka Mäenpää 1+0, Tero Lehtinen ja Juuso Haapamäki 0+1
#26
PANNU LÄMPIÄÄ
Illan toisessa ottelussa vastaan asettui SBS Tropics. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kääntyi tiukan ja tasaisen kamppailun jälkeen 5-4 ilmajokisille, joten tiedossa oli tiukkaakin tiukempi kamppailu. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 12.59 kun Uuno poimii irtopallon omasta päästä ja pari terävää potkua ja talletus taka-alakulmaan. Mutta 4 sekuntia myöhemmin Tropicsin hyökkääjä yllättää koko illan hyvin pelanneen Jani ”Köysi” Kuusiston yllättävällä rystyhuitaisulla.
Toinen erä ehti vanheta 4.47 min kun Metsuri kävi kolistelemas kulmauksessa ja hankki itsellensä 2min työntämisestä. Vastustaja käyttää ylivoiman hyödykseen ja ajassa 21.14 Tropics siirtyy 1-2 johtoon. Reipas pari minuuttia tästä kivenkova pakkipari Huissilta juonittelee pelin tasoihin kun Lehtinen syöttää pallon Uunolle ja Uuno tallettaa pallon ylämummoon. 11 sekuntia myöhemmin Kuusiston vielä tuuletellessa tasoitus maalia soikin jo omissa ja vastustaja siirtyy 2-3 johtoon.
Kaksi erää takana ja peli oli todella tiukkaa ja tasaista vääntöä, kunnes viimeisessä erässä tuomarit päättivät sekaantua peliin… Metsuri jälleen pahan teossa, pieni töötti selänpuolelta kaverille ja tämän seurauksena 5+20 ja Metsuri suihkun puolelle. Tuomio sai ISB:n pelaajat kuumenemaan. Vastustaja käytti ylivoiman jälleen hyödyksi ja lisäsi johtoa kahdella maalilla. Ajassa 41.59 vaikeudet lisääntyivät kun tuomari viheltää rehdistä kulmaväännöstä vapaalyönnin vastustajalle ja tästähän Uuno ei tykännyt…2+10min ja Uuno suihkun puolelle pesemään Metsurin selkää. Ajassa 44.10 Tropics siirtyy 6-2 johtoon ja erän lopussa Esko kaventaa tilanteeksi 6-3 Joonas Sjöblomin syötöstä.
Tappio ei kuitenkaan masentanut joukkuetta vaan matka jatkui hyvillä mielin Seinäjoen yöelämään.
Pistenikkarit: Jouni ”Uuno” Lampinen 2+0, Mikko ”Esko” Ala-Huikku 1+0, Tero Lehtinen ja Joonas Sjöblom 0+1
Jäähyt: Arttu Rahko 2min, Jouni Lampinen 12min ja Tommi ”Metsuri” Lähdesmäki 27min
#61