KAUDEN TOINEN JATKOAIKA PÄÄTTYI TAPPIOON

ISB/Team Atria matkasi perjantai-iltana miesten 2. divisioonassa Vaasaan, jossa SB Paapat osoittautui niukasti lukemin 8-7 paremmaksi. Kauden avauksen tapaan ratkaisua haettiin jatkoajalta, jossa Vaasan vanha konna Mikael Furu pysäytti digitaalit aikaan 61:04. Näin kaksi pistettä kotijoukkueelle ja yksi piste vieraille.

Ensimmäinen erä on vieraiden osalta varsin tunnustelevaa. Pallot tuntuvat pääosin pomppivan lavoissa ja kotijoukkueen aavistuksen kookkaampi pelaajisto vääntää kaksnkamppailut kovalla prosentilla kotiin. ISB/Team Atria toki siirtyy ottelussa johtoon, kun Kristian Syrjälä jatkaa maaliputkeaan. Kauaa johtoasemasta ei tarvitse kuitenkaan nauttia, vaan Mika Joensuu sijoittaa oikea-aikaisen nousun päätteeksi numerot tasoihin. Vieraiden ykkönen on erän aikana 14 kertaa torjunut maalivahti Mika Nieminen. Kaikkea ei Nieminenkään torju, vaan erän lopulla vaasalaiset pääsevät iskemään vielä kahdesti. Näin tauolla 3-1 lukemista.

Toinen erä noudattelee pelillisesti ensimmäisen linjaa. Myös maalinteon aloittaa jälleen vieraat. Asialla Sami Kortesmaa, jonka kääntölaukaus painuu ylähyllylle vaasalaispakin jalan kautta. Tämän jälkeen maaleja tehdään vuorovedoin. Ensin Joensuu laukoo ylivoimalla lukemat 4-2:een, mutta seuraavassa vaihdossa Mikko Ala-Huikku tuo vieraat jälleen maalin päähän. Vaasalaisten 5-3 osuman kuittaa puolestaan Seppo Peltola maalin edestä. Erän loppuun vielä Ilmajoen parketiltakin tutun Jukka Kantoniemen tanssijalkaa alkaa menottamaan ja pariksi Kantoniemi löytää Peltolan. Tuomareiden silmää askelmerkit eivät miellytä ja näin molemmat kahden minuutin istunnolle. Erätauolle lähdetään 5-4 johtoasemasta.

Kolmannen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia pelataan vain ja ainoastaan yhtä päätyä. Kotijoukkue SB Paapat tarjoaa ja vieraat ottavat auliisti vastaan. Omalla puolustusalueella ollaan lähes jokaisessa tilanteessa vähintään askel jäljessä. Vieraiden onneksi tämä ei kuitenkaan tulostaululla realisoidu kuin kahden maalin muodossa. Ensin Joensuu naulaa hatun täyteen ja hetki tästä, niin Kantoniemikin pääsee tutumpiin tilastoihin. Kun vielä Joonas Haapamäki liittyy jo toisen erän lopussa loukkia ottaneen Eero Santaharjun tavoin telakkaosastolle, niin kentät on koottava lennosta täysin uusiksi. Onneksi miehiä on kuitenkin matkassa ja täysillä kentällisillä päästään jatkamaan.
Onko syynä sitten uudet kentälliset vai mikä, mutta jälkimmäinen kymmenen minuuttia kuskin paikalla istuu tukevasti vieraat. Tämä ralli tuokin pelin lopulta tasoihin kolme minuuttia ennen loppua, mutta sitä yhtä lisämaalia ei paikoista huolimatta saada tehtyä. Näin edessä on kauden toinen jatkoaika.

Jatkoaika ei tälläkään kertaa kauaa ehdi vanhentua. Reilu minuutin kohdalla SB Paapat saa sisäänlyönnin ISB/Team Atrian vaihtoaition edestä. Auktoriteettinen vaihtoon-komento saa vieraiden pelaajat kääntymään kohti vaihtoaitiota. Kentältä taas saattoi illan aikana löytyä muutamia huonommalla pelinluvulla varustettuja pelaajia, kuin pallo kädessä sisäänlyöntipisteellä seisova Kimmo Lintala. Jonka hyökkääjäparina tässä kohtaa toiminut Mikael Furu taas on saattanut muutaman maalin tehdä pykälää korkeammallakin tasolla. Näin oppirahoja lunastukseen ja kotimatkalle yhden pisteen kera pohtien mitä kaikkea ehtii vajaan sekunnin viiveen aikanakin tapahtumaan.

Summa summarum, kolmen maalin takaa viimeisellä kympillä tasoihin yhtä sarjan suurimpia ennakkosuosikkeja vastaan on kelpo suoritus. Mutta täysin tyytyväinen siihen ei tietenkään voi olla. Kiakkomies sanois, että eteenpäin. Ensi viikonloppuna vuorossa jälleen kotiottelu, kun FBC Remix saapuu vieraaksi.