Pasu-ISB
Kausi alkoi kotoisasti Ilmajoella ja vastassa oli jo viime kaudelta tutut Pallosuharit. Ottelua ei ollut kestänyt kun alle 6 minuuttia kun Pasu pääsi nöyryyttämään ISB:tä kotiyleisön edessä tehden ottelun ensimmäisen maalin. Tähän ISB vastasi kuitenkin jo seuraavalla minuutilla vaparitilanteessa, jossa Neva-Keturi roiskaisi kohti maalia ja Niemelä tykitti roikkupallon maalivahdin haaruksista sisään.
Jälleen oli Pasun vuoro onnistua mutta johtotilanne ei taaskaan kauaa kestänyt. Seuraavalla minuutilla Koskinen tykitti pelin lukemiin 2-2. Pasu otti toisen erän alkuun jäähyn väärästä etäisyydestä ja ISB pääsi jauhamaan ylivoimaansa. Jäähyn viimeisellä sekunnilla Latva-Kokko onnistui ja veti Koskisen syötöstä hienon ylivoimamaalin. Tästä alkoi ISB:n hallinta, jonka aikana tuli vielä kaksi maalia lisää. Kolmas erä aloitettiin lukemissa 3-6, joten hyvää etumatkaa oltiin jo kurottu.
Heti kolmannen erään alkuun vastustaja otti vielä jäähyn mailaan lyömisestä ja ISB pääsi kokeilemaan toisen kerran ylivoimaa. Pomppupallon menetyksestä avautui vastustajalle mehukas tilaisuus ja Pasu veti tolpan kautta ISB:lle häpeällisen alivoimamaalin. Tämä, kuten kaikki muutkin Pasun maalit syntyivät nopeista vastahyökkäyksistä. Lisäksi ISB:n maalivahti Ella Harju pelasti vielä monta kiperää tilannetta oman maalin suulla.
Ilon ollessa ylimmillään Pasun jäähypelaaja pomppasi juhlimaan alivoimamaalia, josta ropsahti vielä toiset pari minuuttia pakollista lepoa. ISB ei kuitenkaan saanut hyödynnettyä näitä neljää ylivoimaminuuttia maalintekoon vaikka vetopaikkoja hyvin aukesikin. Pelin loppuun ISB napsutteli vielä pari maalia ja peli päättyi lukemiin 4-8 ISB:n hyväksi.
Pisteille pelissä pääsivät; Latva-Kokko Outi 1+3, Niemelä Pia 3+0, Koskinen Sallamari 1+1, Neva-Keturi Jenni 1+1, Autio Armi 1+0 sekä maalitilinsä avannut Autio Satu 1+0.
ISB-SC Kokkola
Jo heti pillin vihellyksestä peli alkoi vauhdikkaasti ja Rasku pääsi heti kokeilemaan vetoaan maalin edestä. Veto päätyi kuitenkin laidan kautta Neva-Keturin hyppysiin, josta se sinkosi maalivahdin kainalon kautta vastustajan maaliin. Ajassa 7.55 vastustaja otti jäähyn väärästä etäisyydestä ja ISB pääsi kokeilemaan ylivoimaansa. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, vaikka hyvin pallo pyöri kotijoukkueen kesken. Ensimmäisen erän loppuun ISB teki vielä kolme hienoa maalia, joten kotiyleisö sai hienon näytöksen ISB:n ihanaisilta naisilta, mukana mm. Sanna Mikkosen avausmaali heti salibandyuran avauspelissä.
Toinen erä oli vaisumpaa peliä. SC Kokkola otti erän lopulla toisen jäähynsä väärästä etäisyydestä ja ISB onnistui jauhamaan mahtavaa ylivoimaa, joka lopussa tuottikin jälleen hedelmää Outi ”Forsberg” Latva-Kokon syöttäessä näpsäkästi Neva-Keturin lapaan, josta oli helppo jatkaa kohti vastustajan maalia.
Kolmannen erän alussa sama parivaljakko onnistui jälleen Latva-Kokon syöttäessä maalin takaa pienen sievän maalin eteen hiipineelle Neva-Keturille. Taulussa oli lukemat 6-0 ja pelin hallitsija alkoi olla selvillä. Ainoan paineen peliin antoi nollapelin pitäminen loppuun asti. Suuria tunteita ja ilon hetkiä koettiin tässäkin pelissä, kun puolustaja Autio sai avattua maalitilinsä komealla nousulla maalin eteen ja tarkalla vedolla vasempaan ylämummoon. Huikean ensimmäisen sarjapelinsä pelannut ja ottelun parhaana pelaajana palkittu Mikkonen taisteli pelissä mahtavat pisteet 2+2.
Pisteille pelissä pääsivät; Mikkonen Sanna 2+2, Neva-Keturi Jenni 3+0, Latva-Kokko Outi 0+2, Autio Heidi 1+0, Heikonen Riikka 1+0, Koskinen Sallamari 1+0, Mäki-Jussila Karoliina 0+1, Autio Armi 0+1 ja Rasku Marjaana 0+1.