Runkosarja
10.10.2015, 16:00
SC Kokkola
4 - 0
ISB
Kokkola, Hollihaka
Naiset edustus

Raportti

SC Kokkola – ISB
10.10. lähti naisten joukkue suppeahkolla kokoonpanolla matkaan. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli sarjanousija SC Kokkola, joka oli entuudestaan tuntematon joukkue. Pelikello ehti käydä vain 11 sekuntia, kun ISB:n puolustus yllätettiin ja maalia vartioineen Hanna Rantalan taakse pääsi pallo livahtamaan. ISB:n ei auttanut kuin lähteä hakemaan tasoitusta, mutta hyville maalintekopaikoille ei oikein päästy. Kokkola katkoi taitavasti syöttöjä etenkin laidoilla, tyrehdyttäen monen hyvän avausyrityksen. Peli oli koko ajan kuitenkin tiukkaa vääntöä puolin ja toisin.

Pelin edetessä alkoi Kokkolan joukkue selkeästi hidastaa pelitempoa, mikä sai ISBiläisten pelirytmin hieman sekaisin. Niinpä yritettiin lähteä tiukemmalla karvauksella hakemaan säpinää peliin ja maalipaikkoja itselle. Hyviäkin vetoja saatiin aikaan, mutta ei kuitenkaan maalin arvoisesti. Ensimmäisessä erässä ei nähty kuin tuo yksi maali, ja toisessa erässä ei yhtään. Niinpä 1–0-tilanteessa lähdettiin kolmanteen erään.

Ajassa 32:31 Kokkola onnistui uudelleen maalinteossa, ja seuraavatkin kaksi maalia merkittiin Kokkolan hyväksi. Nämä kaikki kolme maalia tehtailtiin neljän minuutin sisään. ISB:n rahkeet eivät kovasta yrityksestä riittäneet vastaamaan SC Kokkolalle. Peli päättyi 4–0. ISB:n parhaana palkittiin Vilma Kosonen.

#22