Raportti
ISB III:n kausi alkoi hieman takerrellen. Ottelua oli pelattu vasta 2:04, kun joukkueen puolustuksen pientä nukahdusta rankaistiin ensimmäisen kerran armotta. Maalivahti avasi komeasti pitkänä ISB III:n pakkien välistä ja peli oli hetkessä 0-1. Hetkeä myöhemmin kuitenkin ISB III:n ykkösketju tasoitti pelin komean sommitelman jälkeen, jossa Eero Rantasella oli helppo työ lakaista pallo takatolpilta tyhjiin ketjukavereidensa Sameli Reinilän ja Manne Niemelän sahauksesta. Hetken aikaa peli jatkuikin tasaväkisenä vääntönä, kunnes vastustajan maalivahti käytti jälleen hyväksi heittokättään avaten hyökkääjän maalintekoon ja tilanne muuttui 1-2. ISB III:n vaikeudet jatkuivat ja erän lopussa tullut jäähy tuotti vielä yhden takaiskun ylivoimalla tilanteeseen 1-3.
Toisessa erässä NJ III oli jo karata tehden heti parin minuutin pelin jälkeen tilanteeksi 1-4. ISB III kuitenki kokosi joukkonsa ja alkoi taistelemaan tosissaan pisteistä. Pelin tasapaino kääntyi ja tilanteita alkoikin tapahtua kentän toisessa päässä. Aluksi Anssi Kivistö kavensi tilanteeksi 2-4 Jarno Latva-Hoppalan pitkästä avauksesta toiseen laitaan. Myöhemmin vastustaja joutui vielä alivoimalle ja ISB III pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta. Pallo kulki hienosti mieheltä miehelle ja pienen käyttösyötön jälkeen syvällä Eero Rantasella tilaa aukesi Mika Yrjänäisellä, joka tälläsi ranteella pallon vastuttamattomasti oikeaan yläkulmaan.
Kolmannessa erässä ISB III jatkoi siitä mihin toisessa erässä jäi. Ajassa 33:23 syntyikin ottelun tasoitusmaali Mika Yrjänäisen purjehtiessa parhaaseen vetosektoriin ja käyttäen jälleen hyvää rannelaukaustaan. Pari minuuttia myöhemmin Mika Kiviharju siirsikin joukkueen jo johtoon antaessaan vastustajan pakeille armotonta painetta hyvällä karvauspelillään. Peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan NJ III tuli myöhemmin vielä ylivoimalla tasoihin Olli Kivistön istuessa jäähyllä. ISB III ei kuitenkaan päättänyt tyytyä pelkkään tasapeliin, vaan meni vielä kertaallen johtoon Lauri Rannon viimeistellessä riparista. Peli vaikutti ratkeavan lopullisesti kun NJ III hölmöili itselleen jäähyn ja Mika Yrjänäinen käytti heikon alivoiman purun hyödyksi ottaen tyhjät pois ja viimeistelevän ottelun tilanteeksi 7-5. Nurmo tuli myöhemmin vielä maalin päähän, mutta se ei enää riittänyt vaan 2 pistettä matkasi Ilmajoelle.
Kentälliset:
Eero Rantanen – Sameli Reinilä – Manne Niemelä
Konsta Heikkilä – Olli Kivistö
Mika Kiviharju – Jaakko Sihto – Mika Yrjänäinen
Toni Juonoja – Saku Koivulahti
Lauri Ranto – Sameli Reinilä/Jaakko Sihto – Anssi Kivistö
Timo Palomaa
Maalit:
1.erä:
2:04 0-1 NJ
5:08 1-1 Eero Rantanen (Sameli Reinilä)
13:09 1-2 NJ
14:22 1-3 YV NJ
2.erä:
17:00 1-4 NJ
23:52 2-4 Anssi Kivistö (Jarno Latva-Hoppala)
26:58 3-4 YV Mika Yrjänäinen (Eero Rantanen)
3.erä:
33:23 4-4 Mika Yrjänäinen (Sameli Reinilä)
37:09 5-4 Mika Kiviharju
41:01 5-5 YV NJ
42:42 6-5 Lauri Ranto (Sameli Reinilä)
43:16 7-5 YV Mika Yrjänäinen
43:43 7-6 NJ
Kokoonpano
Nimi | M | S | P | J |
---|---|---|---|---|
31. Timo Palomaa | 0 | 0 | 0 | 0 |
1 | 1 | 2 | 0 | |
89. Jaakko Sihto | 0 | 0 | 0 | 0 |
3 | 0 | 3 | 0 | |
11. Saku Koivulahti | 0 | 0 | 0 | 0 |
0 | 0 | 0 | 0 | |
17. Manne Niemelä | 0 | 0 | 0 | 0 |
18. Lauri Ranto | 1 | 0 | 1 | 0 |
0 | 0 | 0 | 0 | |
29. Mika Kiviharju | 1 | 0 | 1 | 0 |
71. Sameli Reinilä | 0 | 3 | 3 | 0 |
0 | 1 | 1 | 2 | |
91. Olli Kivistö | 0 | 0 | 0 | 2 |
84. Anssi Kivistö | 1 | 0 | 1 | 0 |
29. Toni Juonoja | 0 | 0 | 0 | 0 |