Runkosarja
22.9.2018, 13:00
Jeppis FBC
3 - 2
ISB
Töysä, Iivarin Liikuntahalli
Naiset edustus

Raportti

ISB:n naisten kauden avausturnaus pelattiin 22.9. Töysässä, PaSun lyhyellä ja leveällä kotikentällä. Naisten uusiutunut joukkue pääsikin ensimmäisessä pelissä heti testiin Jeppis FBC:tä vastaan.

Pelin alku oli tunnustelevaa ja jännittynyttä, ja muutama vaihto menikin totutellessa taas pelaamisen maailmaan. Jeppis sai jäähyn kuuden minuutin kohdalla mailaan lyömisestä maalintekotilanteessa ja ISB pääsi testaamaan huolella harjoiteltua YV-kuviota. Pallo tuntui kuitenkin polttelevan ja pomppivan kaikkien lavassa, joten sulavuutta ei alkuun saatu ylivoimapelaamiseen. Heti, kun saatiin hieman rauhoitettua hermoja ja mailojen tutinaa, pallokin alkoi liikkua paremmin. ISB:ssä debyyttiään pelaava Sanna Myllyaho pääsi Outin syötöstä kokeilemaan vastustajan maalivahtia ensimmäisen kerran ylivoiman aikana, mutta kainaloon jäänyt pallo ei maalin perukoille päätynyt. Jeppis puolusti tarkasti ylivoiman loppuun, eikä maaleja syntynyt. Jeppis rokotti muutamaa minuuttia myöhemmin ajassa 11:21. Sumpusta tullut kimpoileva veto meni alakulmaan, eikä niin ikään mainiota ISB-depyyttiään pelaavalla Pihla Liimataisella ollut mahdollisuuksia torjua vetoa. Ensimmäisessä erässä ei muita tilastomerkintöjä tullut, joten 0-1 lukemissa erätauolle.

Myös toisen erän alku oli vielä jähmeää ISB:n osalta, eikä oikein tunnuttu saavan konetta käyntiin nopeiden ja vahvojen Jeppisläisten puristuksessa. Omissa soikin jo puolentoista minuutin kohdilla, kun vetoa ei saatu peitettyä, ja Jeppis siirtyi jo kahden maalin johtoon. Tämän maalin jälkeen naisten taistelutahto heräsi hieman paremmin henkiin. Kaksinkamppailuissa ei vieläkään ihan pärjätty diesel-vetureita vastaan, mutta peittopeli oli huomattavasti parempaa. Vastustajan maalivahtia ei päästy kokeilemaan, sillä Jeppis taisteli pallot itselleen jo ennen kuin päästiin vetopaikoille. Ajassa 28:26 uusi kapteenimme Laura väänsi vahvasti laidassa pallon pois vastustajalta, mutta tuomarin mielestä kyseessä oli estäminen, joten siitä kahden minuutin tilastomerkintä. Tunnetusti ISB:n naiset ovat kuningattaria alivoimalla, joten Jeppis ei päässyt kasvattamaan johtoasemiaan. Tauolle lukemissa 0-2.

Ennen toisen erän jäähyä ISB oli pääsemässä jo paremmin pelille, joten siitä draivista oli hyvä jatkaa kolmanteen erään. Heti erän alkuun jarrukenttä (+Sanna) saikin oman syöttöpelinsä kuntoon, ja Armi sai voitetun kulmaväännön jälkeen tiputettua hyvin tukevalle pakille Leenalle laitaan. Matala veto vaihtoi sopivasti suuntaa vastustajasta ja suuntautui keskelle maalia. Maila kohti kattoa ja päälle yläfemmat joukkueen kanssa. Maalin jälkeinen vaihto on kuitenkin se vaarallisin, ja vastustaja rokotti takaylänurkkaan heti seuraavassa tilanteessa ISB:n harmiksi. ISB ei kuitenkaan ole se, joka luovuttaa, joten seuraavassa vaihdossa tapahtuu taas. Sanna saa pakilta laitaan syötön, pieni siirto viereen keskelle Jennille, Armi maskissa, ja maalin vasemmassa reunassa on pallon hyvä levätä. Koko kentällisen maali, tilanne 2-3 ajassa 32:20. Molemmat tarkentavat peliään tämän jälkeen. Kumpikaan ei saa vetoja kunnolla maalille saakka, sillä ne jäävät peittoihin. Vastustajalle ei jää vaihtoehtoja, joten se alkaa munia pallon kanssa ISB:n päädyssä maalin takana, eikä yritäkään enää muuta, kuin kuluttaa sekunteja kellosta. Markku ottaa ISB:lle aikalisän, kun pelaamatta on enää noin minuutti. Pihla hyppää pois boksista parikymmentä sekuntia ennen päätössummeria ja loppu yritetään vääntää voitoksi kuudella viittä vastaan. Tulosta ei kuitenkaan synny, ja pisteet jäävät Jeppikselle. Parhaana pelaajana ISB:ltä palkittiin Sanna.

#5