Runkosarja
9.11.2019, 18:30
FBC Remix
4 - 5 (JA)
ISB/Team Atria
Laihia, Monitoimitalo
Yleisöä: 176
Miehet edustus
Tuomarit: Mikko Helanen, Eemeli Peltonen

Raportti

ISB/Team Atrian pelit jatkuivat vieraspelillä Laihialla, kun se kohtasi FC Remixin Isostakyröstä.

Pääkäskijä Matti Rajala oli sekoittanut pakkaa niin, että huollossa vuodesta toiseen rautaisella ammattitaidolla operoivan Raine ”Pekko” Niemistönkin juomapullot olivat sekaisin kuin miehen antamat ravivihjeet.

Ottelussa pisteet jaettiin lopulta tuomariäänin 1-2, kun Ilmajokelaiset poistuivat Laihialta kaksi pistettä rikkaampana voittaen ottelun jatkoajalla 4-5.

Peli oli kasvojenpesun paikka koko emoseura ISB:n edustusjoukkueelle edellisen viikonlopun kahden SB Vaasa tappion jälkeen, kun maineikkaan seuran joukkuetta kylvetettiin huolella sekä Suomen Cupissa, että sarjapelissä.

1. erä ottelussa oli tarkkaa pelaamista kahden tasaisen joukkueen välillä, ISB:n hallitessa kuitenkin pallokontrollia tuttuun vahvaan tyyliinsä. Vähän ennen erän puoltaväliä Seppo Peltola pudottaa pallon keskisektoriin ja kesän kuntosalin ja Päntäneen hiekkarantojen väliä seilanneen Joonas Olkkosen laukaus uppoaa verkon perukoille. ”Jönältä” tutun innokas tuuletus ja läpsyjen kautta urheilujuomalle penkille. Näissä lukemissa edetään myös ensimmäiselle erätauolle

2. erää voidaan pitää marraskuun ilmojen tapaan sysimustana vierasjoukkueelle, kun pallo löytää neljästi tiensä ISB-legenda Timo Paakkisen vartioimaan maaliin. Perinteinen Juhani Tammisen ”mikään ei muutu” lausahdus ei pitänyt paikkansa ISB valmistautumisessa ensimmäisellä erätauolla ottelun toiseen erään. Tauolle siis kotijoukkueen 4-1 johtoasemasta.

3. Ottelun kolmas erä oli sitten vuorostaan vierasjoukkue ISB hallintaa. Takaa-ajon käynnisti virallisesti kauden ensimmäisellään paluumuuttaja Jukka Mäenpää, jonka millintarkka kierrekantti löysi kuuluisan etuyläsen, maaliin syöttöpiste vahvan, lähes härkämäisen kulmaväännön voittaneelle Mäki-Jussilalle. Ennen erän puoltaväliä vierasjoukkue tulee jo maalinpäähän, kun Ala-Piirto löytää Kiviluoman hiipineenä maalinedustalle. Kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan umpeutumista edellisen maalin värkänneet vaihtavat päittäin paikkoja ja Jyri puttaa tasoituksen ja ottelu venyy samalla jatkoajalle. Maaliin voitaisiin hyvällä omallatunnolla lisätä myös syöttöpiste ketjun kolmannelle lenkille Koskilammelle, joka jätti tututtuun tyyliin vastustajan kuin seisaalleen juoksukisassa.

Jatkoajalla ISB/Team Atria loi maalipaikkoja maalipaikkojen perään pitäen palloa 110% ennen ratkaisua. Ottelun ja samalla kolmen ottelun tappioputken päätti lopulta Kiviluoma, jonka sutaisu keskisektorista Ala-Piirron syötöstä toi kauan kaivattua pistesaldon lihottamista vierasjoukkue ISB/Team Atrialle

Tehoilijat ottelussa: Kiviluoma 2+1, Ala-Piirto 1+2, Mäenpää 1+0, Olkkonen 1+0, sekä Mäki-Jussila & Peltola 0+1

#21