Raportti
Lohtaja-turnaus 2. 12 2012
Kausi ei kovista odotuksista huolimatta ollut alkanut kovin hyvin, mutta parannusta oli nähtävissä jo pari viikkoa aiemmin Nurmossa, josta lähtikin mukaan mukavat kolme pistettä.
Lohtajalle lähdettiin linja-autolla , kuin kovemman luokan pelaajat konsanaan. Aamulla linkkaan lipuikin hieman unisen oloista porukkaa, kun ensimmäinen peli oli jo yhdeltätoista. Vastaan ensimmäisessä pelissä asettui Nibacos, tuo rökälevoiton lokakuussa ottanut joukkue, joka mursi ISB:n puolustuksen viimekohtaamisessa 6 kertaa, ISB:n onnistuessa vain kerran maaliverkon heiluttamisessa. Alkuasetelmat olivat siis kutkuttavat. Samanlaista virhettä ei ISB:n naiset, saati joukkueenjohto suostuisi hyväksymään, ei ainakaan ilman kunnon taistelua!
Alusta asti oli selvää, että pelistä tulisi tasainen. Ensimmäinen maali nähtiin ajassa 12.06, kun vastustaja veti pitkän roikkupallon maskiseinän takaa, joka upposi verkon perukoille. Tästä ei lannistuttu, vaan ajassa 18.09 Neva-Keturi tiputti pallon Koskiselle, ja tämä muutaman pyörähdyksen jälkeen onnistui vedossaan, ja pallo löytyi vastustajan verkosta.
Puolin jos toisin mentiin, kunnes ajassa 24.41 Lähdesmäki laittoi pitkän syötön Koskiselle, joka veti toistamiseen pallon verkkoon oikean kainalon alta. Toinen erä päättyi lukemin 2-1 ISB:lle. Yksi alivoimakin selvitettiin kunnialla. Alivoima naisilla onkin ollut todella taitavaa ja uhrautuvaa.
Kolmannen erän alkupuolella Sirviö syötti Koskiselle pitkän syötön ja kuinkas ollakaan, hattutemppu oli valmis. Kahden maalin ero tuntui hieman paremmalta, mutta naisilla ei ollut varaa jäädä lepäämään. Nibacos iski päälle, kuin norsulauma, ja joutuukin taipumaan ajassa 39.18. Tilanteen ollessa 3-2 ISB:lle, oli selvää, että nyt olisi taisteltava viimeiseen hengenvetoon asti ,miettimättä toista tulevaa ottelua.
Maaleja ei enää tehty, joten loppulukemat 3-2 lämmittivät kovasti pelaajien mieliä, niin kuin myös vastustajan “hieman” pettyneet ilmeet. “Aina ei voi voittaa, ei edes joka kertaJ”
ISB:n parhaana pelaajana palkittiin tietenkin Sallamari Koskinen, joka leipoi tässä pelissä jokaisen ISB:n maalin.
Toinen peli oli Kauhavaa vastaan klo. 13.00, joten aikaa pelien välissä ei ollut kuin tunti. Se itseasiassa näyttäisi olevankin parempi ,että paikat pysyy lämpöisinä. Edellisestä kohtaamisesta olikin jo vierähtänyt pitempi aika, ja naiset miettivätkin vastustajien pelityyliä. Kauwilla ei ollut matkassa kuin kaksi kenttää, mutta sehän ei ole ennemminkään vaikuttanut silti joukkueen kuin joukkueen voittoon, saati voitontahtoon.
Ensimmäinen maali nähtiin jo ajassa 2.50, kun ISB:n maalivahti Ella heitti kuin salaisesta sopimuksesta pitkän aloituspallon keskelle ohi vastustajien saavuttaen Aution, joka ehti pallolle ennen maalivahtia, rauhallisesti harhautti ja nosti pallon kevyesti maaliin.
Eipä mennyt kuin reilu minuutti kun Neva-Keturi onnistui maalinteossa. Ensin Jenni tiputti Yli-Rahnastolle, joka veti hyvän vedon kohti maalia. Maalivahti onnistui sen kuitenkin torjumaan, mutta tiputti sen meidän onneksemme takaisin peliin, ja niin Jennin onnistui vetää pallo maaliin pienestä kulmasta.
Hieno alku ensimmäiseen erään. Iloa ei jatku kovinkaan kauan, kun vastustaja upotti pallon maskin takaa maalivahdin selän taa. Koskinen pisti vielä ensimmäisen erän loppulukemiksi 3-1, kun onnistuneen vaparikuvion päätteeksi Sirviö syötti ja koskinen latasi
Kauwin koko pelaaminen tuntui perustuvan muutamaan taitavaan pelaajaan,jotka pääsivätkin välillä liian helpolla ISB:n puolustuksen läpi. Kauwi oli omassa puolustuksessa yllättävän passiivinen, joten ISB:n naisilla oli hyvin tilaa ja aikaa syötellä, ja hyvältä se syöttely näyttikin.
Toisessa erässä vastustaja pääsi rankaisemaan ISB:n puolustusta, joka syötti suoraan taitaville karvaajille, ja tuloksena maali. Mutta ISB ei tästä hätääntynyt vaan otti jälleen kahden maalin eron Latva-Kokon hienolla viimeistellyllä vedolla, jonka tarjoili ainaniinvarma Mantere. Tästä vajaa minuutti ajassa 22.22 Koskinen( kukas muutenkaan) onnistui jälleen maalinteossa, kun pääsi vetämään Yli-Rahnaston riparista maalin. Pari minuuttia tästä ja vastustaja teki viimeisen maalinsa, joka ensimmäisen torjunnan jälkeen päätyi ensimmäisenä vastustajan hyppysiin ja pallo takuuvarmasti maalin perukoille. Ajassa 39.57 Koskien kanttasi pallon maaliin Sirviön syötöstä ja toinen hattutemppu oli valmis. loppulukemat 6-3 ISB:lle ja ensimmäiset täydet pisteet kotiin! Tunnelma oli katossa ja iloisia, vaikkakin väsyneitä naamoja oli kotimatkalla. Kaiken kaikkiaan kaikki pelasivat hienon turnauksen, syöttelypeli oli loistavaa ja maalihanatkin aukenivat kunnolla. Tämän turnauksen ehdoton sankari oli Sallamari Koskinen kuudella maalillaan, sekä hänen ketjukaverinsa Siiri Sirviö,joka tarjoili palloa peräti kolmen syöttöpisteen arvoisesti.
Tästä onkin hyvä jatkaa tulevaan kotiotteluun lauantaina 15.12 ,jossa vastaan asettuu jo toistamiseen Nurmon Jymy ( klo. 10.00), jonka edellinen kohtaaminen päättyi lukemiin 1-1, sekä Kauhava ( klo. 17.00) Tervetuloa kannustamaan ISB:n naiset voittoihin. Sarja on tasainen, joten luvassa on kiivaita kamppailuja pisteistä. Näihin kuviin ja tunnelmiin