NAISTEN 1.KOTITURNAUS HIENO TAPAHTUMA

ISB:n naisjoukkue oli turnauksen järjestämisvuorossa naisten 3.divisioonassa menneenä lauantaina. Kovan vaivan turnauksen järjestämiseen nähneet naiset voivat onnitella itseään hyvin järjestetystä turnauksesta, kaikki pelasi palkintoja myöten. Itse pelit olivat tiukkoja koko päivän, tästä kertovat otteluiden lopputulokset, jotka päättyivät korkeintaan kahden maalin erolla. Molemmissa ISB:n peleissä oli kiitettävästi katsojia, iltapäivän taistoa saapui seuraamaan pitkälti toistasataa silmäparia, joka on varmasti tällä tasolla todella harvinaista herkkua.

Aamun pelissä ISB kohtasi Kauhavan Wisan, jolle oli kauden aiemmissa peleissä kärsitty 6-1 ja 5-1 tappiot. Tällä kertaa naiset laittoivat entistä tiukemmin kampoihin, mutta vieläkään ei ylletty voittoon. Lopputulos 0-2 Kauhavalle. Paikkoja maalintekoon oli useita, mutta voitto Kauhavasta jäi vielä odottamaan ensi kauteen.

Iltapäivän ottelussa vastaan asettui Kälviän Tarmo, jonka kanssa oli käyty tiukkoja kamppailuita molemmissa kauden aikaisemmissa kohtaamisissa. Ensimmäisessä ottelussa tuloksena oli 2-0 voitto ja toisesta puolestaan 0-1 tappio. Tällä kertaa alku oli tiukkaa, kunnes ensi erän viimeisillä sekunneilla KäTa onnistui ylivoimalla. Toisessa erässä ISB-fanit haukkoivat jo henkeeän katsomossa, kun maalipaikkoja alkoi syntyä yhä paremmin. Silti erän ainoan osuman teki KäTa ajassa 19.13.

Kolmas erä oli salibandyviihdettä parhaimmillaan. ISB kavensi jo puolentoista minuutin kohdalla, kun Mukkalan Jenni täräytti verkot tötterölle etukulmasta. Syöttöpiste Viidan Irenelle. Hyviä paikkoja siunaantui tämän jälkeen lukuisia, mutta valitettavasti seuraava maali soi kuitenkin omissa. Aikaa oli kuitenkin jäljellä vielä ja kolmisen minuuttia ennen loppua Mattilan Maria iski maalin edestä tahtomaalin Niemelän Pian syötöstä. Aika loppui kuitenkin kesken ja lopun varsin kyseenalainen ISB-jäähy tyrehdytti takaa-ajoa.

Kokonaisuutena kuitenkin erityisesti toinen peli oli hyvää taistelua ja viimeiseen turnaukseen Kauhavalla voi huoletta lähteä haastamaan kärkijoukkueita Blue Foxia ja SCS:aa tosissaan ja kumartelematta.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus