NAISTEN KOTITURNAUKSESTA TÄYSI PISTEPOTTI

Jeppis FBC – ISB

Naisten kotiturnaus tuo pelaamiseen aina pientä hermostuneisuutta ja ylimääräistä jännitystä. Varsinkin, kun tiedossa oli Jeppiksen maaginen kyky sekoittaa ISB:n pelitaktiikkaa. Pelin alku meni, kuten niin monta kertaa aiemminkin Jeppistä vastaan. Helppoja syöttöjä omien lapaan ei meinattu saada sitten millään ja hätäily korostui Jeppiksen karvatessa korkealta. Noin kuuden shokkiminuutin jälkeen ISB alkoi saada pelin juonesta kiinni. Korkean karvauksen purkua on harjoiteltu treeneissä syksyn aikana paljon, ja se alkoi näkyä myös pelissä. Pallo alkoi pyöriä hyökkäyspäässä mallikkaasti, ja vastustaja tekikin jäähyn arvoisen erheen ajassa 09:22. Pallo pysyi hienosti ylivoimalla lähes koko ajan ISB:n hallinnassa. Harjoiteltua kuviota ei kuitenkaan päästy oikein todenteolla kokeilemaan, sillä vastustaja peitti syöttölinjat hyvin. ISB jaksoi kuitenkin jauhaa rauhassa, eikä tehnyt hätiköityjä ratkaisuja. Markku alkoi jo varoitella penkin päästä ylivoiman olevan pian lopussa. Leena lähti hyökkäyspään vasemmasta kulmasta liikkeelle kohti ”siniviivaa”. Syöttö Sannalle toiseen laitaan, joka otti pallon haltuun ja lähti kantille. Kaksi vastustajaa seurasi Sannan liikettä, jolloin juuri oikea-aikainen tiputus Leenalle takaisin teki sopivan tilan laitaan. Katja oli oikeassa yläkulmassa, johon saikin syötön. Katja palautti pallon ykkösellä Leenalle, joka veti heti. Pallo upposi maalin oikeaan laitaan Jeppiksen omien pelaajien ollessa sopivasti maskissa. Kello pysähtyi aikaan 11:14. Maalihanat aukesivat tästä, sillä vain kymmenen sekuntia myöhemmin Janika pääsi ohi vastustajasta vasemmassa laidassa keskialueella, ajoi keskelle, syötti Hennalle viereen, joka pyörähti näppärästi paikoillaan ja veti tarkan vedon oikeaan alakulmaan. Tilanne 2-0 ISB:lle.

Toinen erä oli pääosin ISB:n hallintaa, vaikka Jeppis edelleen jaksoikin prässätä korkealta. Se saikin muutamia riistoja hyökkäyspäässä, mutta vetojen peittäminen ja vahvat kaksinkamppailut satoivat ISB:n laariin täysin. Myös ISB sai hyviä pallonriistoja ja sitä kautta nopeita avauksia ohi vastustajasta. Myös piikkipelaajien korkea prässi ja pallonriistot hyökkäyspäässä olivat hienoa katseltavaa. Vastahyökkäykset toivat tulosta ajassa 22:45, kun Annika teki pallonriiston ”noin keskialueella”, harhautti yhden pelaajan, ajoi keskelle ja sihdin ollessa kohdillaan veto upposi suunnitellusti oikeaan ylänurkkaan. Pallo olisi pitänyt säästää, sillä kyseinen maali oli Annikan ensimmäinen ikinä. Onnittelut hienosta suorituksesta!

Kolmatta erää oli pelattu vasta vajaa minuutti, kun kaksikko Henna ja Janika olivat taas asialla. Janika veti pallon kohti maalia. Pallo osui maalivahtiin, josta kimposi sopivasti Hennan lapaan. Veto upposi jälleen tarkasti oikeaan alanurkkaan ohi vastustajan maalivahdista. Koko pelin hyvin pelannut kaksikko palkittiin jälleen hyvästä työskentelystä. Muutama minuutti myöhemmin pallon pyöriessä ISB:n päässä Jeppiksen pienoisessa hallinnassa, tuomari tulkitsi mailaan lyömisen tulleen vetotilanteessa, josta Armi laitettiin kahdeksi minuutiksi penkille. ISB näytti kuitenkin jälleen, miten alivoimalla kuuluu pelata, eikä vastustaja saanut maalihanoja auki. Peliä oli pelattu 40:50, kun Jeppis otti aikalisän. Maalivahti otettiin saman tien pois maalin suulta ja Jeppis alkoi jauhaa kuudella viittä vastaan. Se saikin paljon vetoja aikaan, mutta ISB:n puolustus sai peitettyä ne tyylikkäästi. Lopulta vedot tuottivat kuitenkin tulosta ajassa 41:54, kun veto Jeppiksen kapteenilta upposi maalin oikeaan laitaan ohi hienosti pelanneen Pihlan. Jeppis jatkoi vielä ilman maalivahtia hakien kavennusta, mutta Annin hieno katko keskialueen tuntumassa ja nopea veto kohti maalia muutti tilanteeksi 5-1 ajassa 42:35. Jeppis laittoi maalivahdin takaisin maalinsuulle ja ISB kuittasi vain 14 sekuntia myöhemmin tilanteeksi 6-1. Jenni pudotti viivaan Leenalle, joka veti maalivahdin rintapanssariin. Armi tapansa mukaan oli maalilla pistämässä karat tupiin, ja ISB:n voitto oli valmis. Ilahduttavaa oli, että eri maalintekijöitä saatiin oikein ”ripakopallinen”. Hienoja onnistumisia sekä pyöritystä vastustajan päädyssä siivitti tälläkin kertaa tiimin taistelutahto sekä yhteishenki.

Parhaan pelaajan palkinnon sai ansaitusti Henna.

Pistepirkot tässä pelissä olivat: Henna 2+0, Leena 1+1, Janika 0+2, Annika 1+0, Armi 1+0, Anni 1+0, Katja 0+1

#5

ISB – Nibacos

Toisessa pelissä vastassa oli Nibacos Kokkolasta. Ottelun ensimmäisen maalin tehtaili Sanna Myllyaho päästyään läpiajoon Hirvelän Sannin passista- pelikello seisahtui ajassa 1:39 pallon upottua vasempaan yläkulmaan. Nibacoksen pelitempo oli päivän ensimmäistä vastustajaa selkeästi hitaampi,mikä aiheutti jonkin verran haastetta kotijoukkueelle. Omaa pallollista peliä ei saatu kunnolla pyörimään, lisäksi karvaus- ja puolustustilanteissa oltiin liian pehmeitä. Tämän vastustaja käytti taitavasti hyväkseen, päästen maalinteon makuun ajassa 9:37. Tasatilanteessa ei ehditty vääntämään kauaa, kun vastustaja siirtyi johtoasemaan jo seuraavalla peliminuutilla. Erän loppupuolella Jenni Neva-Keturi terästäytyi huolella maalinteossa. Aada Mukkala laittoi hänelle tyypilliseen tyyliinsä namupassin vasemmasta laidasta suoraan maalin eteen, pallo tupiin ja peli tasan ajassa 11:34. Parin minuutin kuluttua ISB:n vastahyökkäys puolestaan toi tuloksia, kun laidoilla Aada sekä Armi Autio kirmasivat lähes samaan tahtiin hakien syöttöä keskeltä nousseelle Jennille. Armin lavasta lähti timanttinen passi vasemmasta laidastaja Jenni yksin läpi. Pallo maalin takanurkassa ja tunnelma katossa!

Toinen erä ehti vanheta vajaat 8 minuuttia, kun Leena Perkiön lavasta lähteneen pallon maalivahti sylki takaisin peliin. Armi Autio oli hanakasti riparilla ja vasempaan alakulmaan pallo tyhjiin. Muutama minuutti jatkettiin tilanteessa 4-2, kunnes ajassa 26:14 Nibacoksen Thelma Björk rokotti. Minuutin kuluttua Thelma sai hatun täyteen. Erätauolle lukemissa 4-4.

Kolmannessa erässä maalinteossa onnistuu ensimmäisenä Nibacos ajassa 31:50. Kotijoukkueen Maiju Alapiha ei tappioasemaan tyydy, vaan päättäväisesti ajaa kohti maalia ja täräyttää pallon tyylikkäästi ylähyllylle ajassa 34:45. Pökköä lisätään pian pesään, kun Sanna Myllyahon ja Anni Isoniemen syöttöiloittelun päätteeksi Anni tallettaa pallonvasemmalta maalilinjan tuntumasta maalivahdin selän taakse, ja ISB siirtyy johtoon ajassa 37:30. Tuolloin vastustaja ottaa aikalisän. Puolen minuutin tuumaustauon aikana ilmajokiset kirkastavat ajatuksiinsa, miten on treenattu johtoasemassa pelaamista. Tämä ei kuitenkaan realisoidu peliin, vaan Nibacos pääsee tasoihin. Aina viimeiselle peliminuutille jatketaan tiukkaa vääntöä, joitain kentällismuutoksia vielä tehden. Ratkaisijan viitan harteilleen ottaa Maiju, joka Annika Rinta-Jaskarin syötöstä toimittaa maalille matalaa palloa, joka uppoaa Nibacoksen verkkooonajassa 44:28 Annin tehdessä hyvin maskia. ISB päättää hienon pelipäivän 7-6 voittoon.

Pisteille pääsivät: Maiju Alapiha 2+0, Jenni Neva-Keturi2+0, Armi Autio 1+1, Sanna Myllyaho 1+1, Anni Isoniemi 1+0, Leena Perkiö 0+1, Aada Mukkala 0+1,Sanni Hirvelä 0+1 ja Annika Rinta-Jaskari 0+1.

Ottelun parhaana palkittiin Maiju.

#22

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus