NURMOSTA HAETTIIN VAUHTIA KAUTEEN

ISB haki pelituntumaa parin viikon päästä alkavaan kauteen Nurmon matolta paikallista Jymyn III-divarijoukkuetta vastaan. Peliajaksi sorvattiin 5×15 minuuttia, jotta valmennuksella oli tilaisuus puuttua pelin kulkuun sopivan usein. Vastassa oli pääosin hyvin sumputtanut joukkue, joka piti ilmajokiset poissa vetosektorilta ja iski ajoittain terävästi vastaan. Kaksi erää kuluikin lähinnä tehottomaan pallon siirtelyyn, eikä Jymyn maalivahdille saatu juurikaan töitä. Kun pallon lisäksi alkoivat kolmennessa erässä myös miehet liikkua, alkoi tulostakin tulla. Lopputulos 3-13 (0-0, 1-1, 1-5, 0-3, 1-4).

Tehomiehenä hääri pakin paikalta hurjat tehot takonut Sami Hillu, jonka pisteviisari värähti lopulta lukemiin 4+4! Parhaiten säestivät kolmella tehopisteellään Pekka Laitila (3+0) ja Aki Kohtamäki (1+2) sekä Eero Rahnasto (1+2). Muuten tehoille: Heikki Nikkola 2+0, Markku Neva-Keturi 0+2, Ville Loukasmäki ja Tommy Koponen 1+0 sekä Tatu Hietikko 0+1. Maalissa Jani Syysmäki ja Timo Paakkinen hoitivat pelin kunnialla puoliksi.

Sarjan alkuun on kaksi viikkoa, ISB matkaa avauksessa Vaasaan sarjanousija Kotkien vieraaksi, jota on povattu heti ensimmäisellä 2.divarikaudellaan sarjan kärkikahinoihin.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus