Miesten edustusjoukkue jatkaa kotipelejään sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu SB Vaasa Young Boys. Vaasalaiset ovat aloittaneet sarjan vahvasti ja ovatkin neljä muun joukkueen kanssa kaksi pistettä sarjakärki ISB:tä jäljessä.
Toista kauttaan kakkosessa pelaava YB on aloittanut kautensa varsin mainiosti. Sarja-avauksessa Nurmossa tuli vielä tappio lukemin 7-4. Sen jälkeisessä neljän ottelun voittoputkessa vaasalaiset hakivat mm. pisteet Nibacosilta ja kaatoivat kotonaan paikallispelissä SB Vaasa kakkosen. Hyvän putken katkaisi Mailattomat, joka haki tiukan 6-7 voiton Botnia-hallilta. Edellisessä ottelussa YB palasi voittojen tielle nuijimalla SC Alajärven 11-5.
Joukkue on varsin hyvin edustettuna myös sarjan pistepörssissä. Piikkipaikkaa pitää nimittäin hallussaan Nico Karlström, joka on kuuteen peliin summannut miehekkäät tehot 7+11. Lisäksi kympin sakista löytyvät myös Pekka Seppänen (9+6) ja Markus Rintamäki (9+4).
Kotijoukkue ISB on sarja-avauksessa SB Vaasa kakkoselle tulleen tappion jälkeen kerännyt ainoastaan voittoja tililleen. Aivan parhaimpaansa ISB ei kuitenkaan ole noissa otteluissa venynyt. Sunnuntaille hakusessa onkin edelleen parannusta omaan tekemiseen. Kolmeen edelliseen otteluun on ISB:n peleissä nähty 58 maalia, joista ilmajokiset ovat vastanneet 40:stä. Se tilasto lupailisi nähtävää katsojille myös sunnuntaiksi.
Maalinteko on ollut varsin tasaisesti kaikkien kolmen kentän vastuulla. ”Kolmoskentän” Ville Loukasmäen johtaessa sisäistä pörssiä tehoin 11+4. Perässään ikuisen ykköskentän jäsenet Eero Rahnasto (8+6) ja Jouni Lampinen (8+3). Listaa jatkaa Joonas Sjöblom (7+3) ja puolustajan paikalta melko usein tilastoihin päätyvä Arttu Rahko (6+3). Pelkästään kenttäpelaajiin tasaiset otteet eivät pääty. Joukkueen maalivahdit Jukka Rahko ja Timo Paakkinen löytyvät myös torjuntatilaston kärkisijoilta. Täysin vertailukelpoinen tuo tilasto ei toki ole, koska kahdelta joukkueelta kyseisiä tilastoja ei kotiotteluissa ilmeisesti lasketa (terveisiä tässä kohtaa Nurmoon ja Toholammille).
ISB – SB Vaasa YB sunnuntaina 22.11. klo 15.00
Tervetuloa paikan päälle!