UUDET PELAAJAT – JUTTUSARJA: PETRI VAINIO-HYNNILÄ

ISB:n edustusjoukkueen maalivahtiosastolle on tyrkyllä Elotien Keisari, Petri ”Pösö” Vainio-Hynnilä. Tämä multitalentti on pelannut valitettavan vähän, mutta treenannut sitäkin enemmän. SBS Lapuan riveissä kertyi viime kaudella 1 pelattu ottelu, Team Atrian väreissä muutama vuosi sitten yksi kpl 1.divarin karsintapelejä. Huomioitavaa on, että tämä oli kaverin ensimmäinen SSBL:n sarjaottelu.

Viime kauden loppupuolella ennen siirtoajan päättymistä Pösö tuli kotiin Ilmajoelle ja esitti jäätäviä otteita kenttäpelaajana ollen osa ISB II:n 4.divariin noussutta pakettia. Kuudessa ottelussa target-hyökkääjä keräsi tehot 4+0. Nähtäväksi jääkin, kumman joukkueen ja pelipaikan tämä nurmisäbänkin taitaja (tosin voitot harvassa viime aikoina) valitsee tulevaksi kaudeksi. Kesän treenit ovat osoittaneet potentiaalia löytyvän edelleen sekä kentälle että koppien poimijaksi.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus