Miesten edustusjoukkue aloittaa viikonloppuna divarikarsinnat. Lauantaina matka käy Ouluun Salibandyseura Rankkojen Ankkojen vieraaksi. Heti perään sunnuntaina joukkueet kohtaavat Ilmajoki-hallissa ja mahdollinen kolmas ottelu käydään tiistaina jälleen Oulussa.
Karsintojen kaava on selkeä. Kahdella voitolla jatkuu matka seuraavalle kierrokselle ja vastaavalla määrällä tappioita alkaa kesäloma. Jos homman mielii viedä päätyyn asti, niin kolme joukkuetta täytyy lomalle laittaa.
Salibandyseura Rankat Ankat voitti Pohjois-Suomen lohkon keräten 20 ottelussa 30 pistettä. Tappioita joukkueen tilille kertyi viisi, joista kaikki merkattiin vieraskentiltä. Kotiotteluistaan SSRA on toistaiseksi kerännyt pelkkiä voittoja. Huomionarvoiseksi tempun tekee, että joukkue nousi vasta täksi kaudeksi kakkosdivariin. Meriittilistalta löytyy toki merkintöjä jo kolmosdivarikaudelta, kun joukkue selvitti Suomen Cupissa tiensä puolivälieriin, jossa noutaja tuli Helsinkiläistä SSV:tä vastaan. Palkintona oli kuitenkin paikka Suomen Cupin pikkufinaaliin, josta oululaiset hakivat pojan kotiin. Tämän kauden osalta Cup oli lähes toisinto tuosta, puolivälierät ja tällä kertaa kohtaloksi koitui toinen salibandyn suurseura, Classic Tampereelta.
Kovaan testiin pääsevät siis Ilmajoen miehet heti karsintojen alkuun, mutta näin sen pitää tässä vaiheessa kautta ollakin. ISB lähtee karsintoihin täydellä miehistöllä ja vahvalla uskolla. Poissaoloja ei näillä näkymin ole, ellei viimeistelyjen meno tiputa miehiä rosterista.
Ikuiseen Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan tasoerovertailuun on jälleen siis konkreettinen mahdollisuus. Älä jätä tuota mahdollisuutta käyttämättä, vaan löydä tiesi Ilmajoki-hallille sunnuntaina klo 17.30!
SSRA – ISB lauantaina klo 14.00, Linnanmaa
ISB – SSRA sunnuntaina klo 17.30, Ilmajoki-halli