ISB/Team Atria kohtasi Kajaanissa Pohjois-Suomen II-divisioonassa pelaavan Papaksen vieraana Suomen Cupin 4. kierroksella myöhään sunnuntai-iltana. Ottelu tarjosi monenlaisia käänteitä ja paljon maaleja, mutta mikä maittavinta, vierailijoiden 8-12 -voiton ja jatkopaikan 5. kierrokselle!
Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset. ISB/Team Atrian peli on alkukaudella ailahdellut paljon. Paapat-katkeamisen jälkeen peli on kuitenkin saatu uomiinsa, mistä osoituksena MLT-voitto Cupissa, Blue Foxin kanssa tasainen vääntö sekä perjantain reissupeli Lohtajalle, jossa kaatui HiPa kaikkien kommellusten jälkeen jatkoajalla. Vastaavasti Papas oli aloittanut kautensa puhtaalla pelillä ennen viikonloppua voittamalla Merikosken ja Dynamon. Papas kohtasi kotonaan vielä lauantai-iltana Pohjois-Suomen ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Suolan. Papas hävisi tiukan väännön jälkeen tuon ottelun ja ISB/Team Atria sai samalla päivän enemmän palautumisaikaa vastustajaan nähden. Lähtökohtaisesti molemmat joukkueet on povattu keskikastiin omissa II-divisioonan lohkoissaan, joten oli syytä odottaa tasaista vääntöä. ISB/Team Atria sai otteluun jalkeille lähes täyden miehistön, sillä poissaolijoita olivat ainoastaan Paakkinen, Haapamäki sekä Latva-Kokko. Positiivisena puolena saatiin Kortesmaa pelaamaan kauden ensimmäinen ottelunsa. Viiden ja puolen tunnin bussimatkakin taittui mukavasti, vaikka takapenkin korttikartelli koittikin peli-iloa viedä.
Ottelun alku oli tunnustelevaa, eikä erityisiä maalipaikkoja alussa nähty. Reilun viiden minuutin jälkeen ISB/Team Atria siirtyi 0-1-johtoon, kun Miika ”Mufloni” Haapaniemi riisti laidassa pelivälineen ja toimitti sen yksin maalin eteen unohtuneelle Peltolalle. Sepon kylmäpäinen sijoitus etukulmaan onnistui ja antoi vieraille heti mukavan virtapiikin. Erän loppupuolella kotijoukkue rikkoi kuparisen, kun Papaksen kolmosketju iski Pohjanmaallakin vaikuttaneen Vienolan tarkalla laukauksella tasoituksen. Heti seuraavassa vaihdossa vieraiden puolustus ylipelasi keskialueella ja Papas-hyökkääjät pääsivät peräti kahdestaan läpi. Varma viimeistely ja kotijoukkue näytti saavan hurmoksen päälle. ISB/Team Atria iski pari vaihtoa myöhemmin, kun Sami ”Pihvi” Kortesmaa sai puolessa kentässä hetken pyörittämisen päätteeksi pallon Pelto-Piriltä, ohitti karvaajan, ja sijoitti pallon kylmästi taka-alaseen. Hetkeä myöhemmin vieraat pääsivät vielä koittamaan ylivoimaakin, mutta tämä yritys oli todella kesyä ilman kummempia paikkoja. Avauserän jälkeen tilanne siis 2-2 ja kokonaisuutena todella tasainen erä.
Toisen erän alkuun ISB/Team Atria iski uudemman kerran johtoon, kun Ala-Piirto löysi harppuunana tilanteeseen juosseen, ei Koskilammen, vaan Latvalan, joka laukoi varmasti pelivälineen verkkoon. Seuraavassa vaihdossa vieraat karkasivat kahden maalin päähän, kun kapteenimme Juha-Matti ”Gerbiili” Kiviluoma ruoskaisi pallon jonkinasteisen kimmokkeen seurauksena ylikulmaan Muflonin syötöstä. Muutama vaihto eteenpäin ja sama ketju lisäsi johtoa Peltolan syöttäessä Muflonille keskelle, joka laukoi hirmuisella onetimerilla pallon nuottaan. Jälleen minuutti eteenpäin ja Papas otti illan toisen kaksiminuuttisensa. Ylivoima näytti jälleen hirveältä, kunnes ikänestori Koskilammi täräytti kaukaa maanuoliaisen helpohkosti takakulmaan. Papas otti tässä kohtaa aikalisän, kun taululla oli jo hälyttävät 2-6 –lukemat. Tämäkään ei auttanut vaan ISB/Team Atrian kolmosketju täräytti vastaiskusta. Pelto-Piri pääsi Latvalan syötöstä nokikkain maalivahti Kyllösen kanssa ja uitti tolppien kilistessä pallon maaliin. Ottelu alkoi vaikuttaa selvältä, kunnes vieraiden hetkellinen nukahtaminen kostautui. Pieni huolimattomuus peittopelissä ja kotijoukkueen ykköspyssyt iskivät heti kavennuksen. Heti seuraavasta hyökkäyksestä maalilla pelannut Piiri kolattiin pystyyn ilman vihellystä. Tästä seurannut päätypeli hävittiin ja helpohko rike maalin edessä tuomittiin vapariksi Papasille. Laukaus lähti muurin ja maalin ohitse, mutta otti Olkkosesta kimmokkeen ja putosi maaliin. Erän lopun vajaa kaksi minuuttia Papas sai kovaa mylläkkää vieraiden maalille hakien hanakasti lisäkavennusta. Myös yleisö sai tästä lisävirtaa ja noitarumpu hakkasi tahtia kiivaasti. Erätauolle selvittiin kuitenkin 4-7 –lukemissa. Erä oli viimeistä kaksiminuuttista lukuunottamatta tasainen. ISB/Team Atria iski hieman varkainkin 5 maalia erän edetessä, vaikka pallollinen hallinta olikin kotijoukkueella.
Kolmanteen erään painotettiin oman pelaamisen rohkeutta ja työntekoa. Senioriosasto myös kuulutti seuraavan maalin tärkeyttä. ISB/Team Atria iskikin tuon maalin, kun korkean paineen purku toimi kuin elokuvissa. Olkkosen korkea pallo hyökkäysalueelle löysi Koskilammen, joka jatkoi nopealla pistolla pakkien selustaan. Tilanteeseen viipelsi Aro, joka pääsi puolittain läpi sijoittaen pallon etukulmaan. Papas iski pari vaihtoa myöhemmin kavennuksen, kun Alavieskassa pelkoa viime kaudella herättänyt Mattila kavensi tilanteeksi 5-8. Erän edetessä kotijoukkue sai entistä kovempaa myllyä ISB/Team Atrian maalille, mutta tulosta ei tullut. Vieraat puolustivat kurinalaisesti, mutta menettivät kovassa paineessa pallon liian helposti Papasille, joka hallitsi palloa mielin määrin. Erän puolivälin jälkeen Mattila pääsi kokeilemaan rankkarista, kun Pihvi päätti istua maalin kulmalle pelaten samalla palloa. Piiri venyi kuitenkin hienosti pallon eteen hieman kömpelön harhautuksen jälkeen. Osku Sirviö iski hatullisen täyteen vajaat viisi minuuttia ennen loppua pienestä vaihtovirheestä rokottamalla. Ottelun voittomaaliksi jääneen osuman iski kylmäpäisellä nostolla riman alle ”Junnu” Kiviluoma rankkarista, kun Peltolaa rikottiin hieman puolittaisessa läpiajossa. Pari minuuttia eteenpäin ja sama ketju viimeisteli 6-10 –lukemat, kun kulmavaparista Mufloni paukutti illan toisen maalinsa Junnun syötöstä. Tämän jälkeen Papas haki kavennusta ilman maalivahtia ja saikin sen heti onnenkantamoisella. Kapteeni-Leppänen toimitti päädystä palloa maalille ja vieraiden pelaajisto ohjasi pallon omaan rysään. Puoli minuuttia myöhemmin kotijoukkue nousi jälleen kahden maalin päähän, kun palloa tarjoiltiin maalin editse takatolpalle läpi ISB/Team Atrian puolustuksen. Viimeisen niitin antoi viimeisellä minuutilla Peltola kuljettamalla Junnun syötön tyhjään rysään. Heti perään Ala-Piirto puttasi omalta alueelta pallon tyhjään verkkoon Aron urhoollisen peittopelin seurauksena. Kolmas erä tarjosi lopulta 9 maalia ja muutaman rankkarinkin. Torjunnat erässä menivät 3-12, joka kertonee omaa kieltään erän kulusta. Piiri piti joukkuetta etenkin kolmannessa erässä hienosti pystyssä.
Näin ISB/Team Atria voitti siis 8-12 –lukemin Papasin ja jatkaa 5. kierrokselle, joka pelataan muutaman viikon sisällä. Vastaan tulee joka tapauksessa kova joukkue, joten kovan päivätyön joutuu joukkue tekemään jatkopaikan eteen jälleen. ISB/Team Atria pelaa seuraavan pelinsä jälleen reissussa, kun ensi perjantaina 25.10. joukkue matkaa Kokkolaan Nibacoksen vieraaksi. Tavoitteena on kolmen pisteen lisäksi takapenkin korttikartellin hajoaminen.
Papas-pelin tilastot:
Kiviluoma 2+2, Haapaniemi 2+2, Peltola 2+1, Aro 1+1, Ala-Piirto 1+1, Koskilammi 1+1, Latvala 1+1, Pelto-Piri 1+1, Kortesmaa 1+0, Rahkola 0+1, Piiri 3+6+12=21 torjuntaa
#70