ISB/Team Atria matkusti härkäviikonlopun alkajaisiksi Lohtajan kuuluisaan hornankattilaan Hipan vieraaksi. Ajoittain kuumakin ottelu sai Ilmajokisittain arvoisensa lopun, kun uransa arviolta tuhannennen maalin jatkoajalla iskenyt Seppo ”talonmieheksikinluultu” Peltola löysi tutusti reiän vastustajasta illan pimetessä.
Linja-autossa oli tunnelmaa, kun nälkäinen Ilmajokelais-miehistö käänsi kurssin lakeuksilta, kohti tuntematonta. Matka ei ollut ehtinyt Lapuan Shellille saakka, kun Ala-Piirto oli jo tippunut korttipelipöydästä. Onnittelut Jyrille seuraennätyksestä!
Sitten itse asiaan ja pelikentälle. Vastassa junnut vastaan jarrut ja pihapelien ratkaisu nähdään, kun Syrjälä haparoi kokeneimpana junnujen maalinsuulla ja Kiviluoma on totutun tehokas, Pihalämmöillä. Jarrut jälleen kerran vahvempia alkulämmöillä.
1. Erä itse ottelussa Hipaa vastaan alkaa vierasjoukkueen komennossa, kun kolmeen minuuttiin uhkaa kotijoukkue Himangan pallot loppua, kun vierasjoukkue ISB:n uudet Rahnasto ja Toivio, eli Timo Rahkola ja Jesse Pelto-Piri tallettavat palloja kirjahyllyihinsä osumien jälkeen. Kolmen minuutin sisällä onnistuu myös korttipelipöydässä lähes uskomatonta epäonnea kokenut, viime kauden kehittyjä Jyri Ala-Piirto. Kotijoukkue pääsee erän edetessä yhä paremmin peliin mukaan ja kaventaa tilanteeksi 2-3 ennen ensimmäistä taukoa.
2. Erä on kokonaisuudessaan varsin tasainen. Kotijoukkue Hipa tulee vahvasti erän alkuun ja ehtii jo tasoittaa pelin, ennen kuin ISB legenda Timo Paakkisenheittokäsi puhuu lähes Seppo Rätymäisen räväkästi ja vapauttaa läpiajoon aina yhtä tyylikkään Seppo Peltolan, joka siirtää Ilmajokelaiset jälleen maalin karkumatkalle. Kotijoukkueen pieni, yhden naisen vahvuinen rumpuryhmä saa kotijoukkueeseen kaivattua terävyyttä ja kahdella perättäisellä osumalla vihulainen on jo maalin karkumatkalla. Ajassa 37:08 tapahtuu jälleen, kun kertaalleen jo rankkarista epäonnistunut Kiviluoma astelee uudestaan samaan tilanteeseen. Joukkuetoveri Aro oli mikitetty otteluun ja jälkeenpäin kuunneltu nauha kertoo Jannen itsekseen lausumat sanat ”kaks kertaa epäonnistua samas pelis rankusta”, eivät pitäneet paikkansa, vaan Kiviluoma pussittaa erätauko tilanteeksi 5-5.
3. Erä kuluukin sitten joukkueenjohdolla nitroja syödessä, kun tapahtumia riittää enemmän kuin Joonas Olkkosen kotipitäjässä Kauhajoella vuodessa yhteensä. Kotijoukkue siirtyy erän alussa maalin johtoon. Pelikello juokseekin sen jälkeen molempien joukkueiden luodessa maalipaikkoja aina aikaan 50:24 kunnes Suomi-Ruotsi maaottelussa Peltola voittaa Borenin satasella ja kotijoukkueelle vihelletään työntämisestä kaksiminuuttinen. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan Jani Korkiakangas jättää tilanteesta protestin ja saalistaa itselleen lopulta 2+5+20 minuutin ja punaisen kortin verran. ISB ylivoima toimii aluksi suhteellisen mallikkaasti, kun ensin Janne Arotasoittaa ja vain minuutti myöhemmin Aurajoen rannoilla koko kesän mojitoja nauttinut Juuso Haapamäkisivaltaa painavan pommin ohi Hipa maalia vartioineen Jumppasen. Siihen loppuukin sitten ilonaiheet ylivoimalla, sillä kotijoukkueen Tommi tilus iskee 19 sekunnin sisään kahdesti alivoimalla ja siirtää näin joukkueensa maalin johtoon, kun viisi minuuttia ottelua on jäljellä. ISB/Team-Atria vetää aikalisän verran henkeä ja onnistuu kokoamaan rivinsä loppukahinoita varten. Tasoitus Himangan illassa tapahtuu ajassa 59:25, kun Juuso Haapamäki päättää, että kaukalossa on vain yksi sheriffi ja nostaa hyökkäyksen löytäen Kiviluoman takatolpalta kyttäämästä. Taululla 8-8 ja luvassa illan viimeiset hitaat jatkoajalla.
Jatkoaikaa ehditään pelata kolmisen minuuttia, kun Hipa hyökkäys pysähtyy Miika ”muffloni” Haapaniemen arvokkaaseen peittoon ja pelin avaamiseen keskikaistalle Kiviluomalle, joka jatkaa pallon Seppo Peltolan tulilinjalle ja koordinaatit ovat tutut. Pallo miljoonaa maaliverkkoihin ja kaksi vieraspistettä mukaan Ilmajoelle.
ISB/Team Atrian tehomiehet ottelussa:
Kiviluoma 2+2, Rahkola 1+2, Peltola 2+0, Haapamäki 1+1, Pelto-Piri 1+0, Ala-Piirto 1+0, Aro 1+0, Olkkonen 0+1, Paakkinen 0+1
#21