EDUSTUKSELLE VOITTO KAUHAJOELTA

Vuosi vaihtui ja aika lähteä pelaamaan. Ottelussa vastakkain kotijoukkue Sb Kauhajoki – ISB. Muutamien perättäisten tappioiden jälkeen ISB:n olisi nyt aika palata voittojen tielle. Niin siinä myöskin kävi kun ISB vei ottelun nimiinsä numeroin 10-7.

Ensimmäinen erä ei alkanut ihan suunnitellusti, kun vastustajan pelaaja onnistui tekemään kolme maalia ISB:n verkkoon ensimmäisen viiden minuutin aikana. ISB pääsee ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle ja ajassa 8.55 Rahnasto laittaa pallon maaliin Loukasmäen syötöstä. Seuraavaksi pelikello pysähtyykin jo ajassa 9.30, kun Veli-Matti Vasanko laukoo pallon maaliin Arttu Rahkon tarjoilusta. Seuraavasta maalista vastasi kotijoukke, mutta myös Rahnasto osuu vielä kerran Toivion syötöstä. Erätauolle siis tilanteesta 4-3.

Toiseen erään ensimmäistä parempi lähtö ISB:ltä ja ajassa 24.20 Miika Toivio tasoittaa ottelun Mikko Ala-Huikun syötöstä. Kellossa 26.13, ja jo edellisenä päivänä ISB:n kakkosjoukkueen kotiturnauksessa vahvaa pelivirettä osoittanut Ala-Huikku laukoo pallon maaliin Rahnaston syötöstä. Kauhajoki onnistuu tasoittamaan pelin, mutta pian sen jälkeen ISB siirtyy jälleen johtoon Toivion iskiessä Ala-Huikun syötöstä. Molemmat joukkueet onnistuvat vielä kerran maalinteossa ja tauolle tilanteesta 6-7.

Kolmas erä ja ISB siirtyy kahden maalin johtoon Ala-Huikun osuessa Rahnaston syötöstä. Ajassa 54.43 Loukasmäki pujottelee kentän poikki ja käyttää vielä pallon Vasangon lavassa, ennen kuin naulaa tilanteeksi 6-9 ISB:n eduksi. Kauhajoki ylivoimalle ja pirteää peliä vastustajan riveissä esittänyt Joonas Olkkonen laukoo pallon maaliin, kun kellossa on vielä neljä minuuttia jäljellä. Viimeisellä minuutilla ISB osui vielä kerran tyhjään maaliin.

#13

Pöytäkirja: http://www.tilastopalvelu.fi/fb/index.php?option=com_content&view=article&id=4&gameid=14859

Tehot: Miika Toivio 3+1, Mikko Ala-Huikku ja Eero Rahnasto 2+2, Veli-Matti Vasanko 2+1, Ville Loukasmäki 1+1, Aki Vainio-Hynnilä 0+2, Arttu Rahko 0+1.