ISB HIPAN KIMPPUUN

Siniseen sotisopaan pukeutunut lauma suuntaa lauantaina 31.1. kohti Kannusta, jossa Himangan Pallo isännöi 2.divarin ottelua. Kotijoukkue on pelannut tällä kaudella 12 pisteen arvoisesti, kuuden voiton vieressä on nähtävillä 8 tappiota. Viimeisimmässä kotiottelussaan HiPa kukisti Kotkat 9-7 ja tämän jälkeen Lapua oli vieraissa liian kova pala lukemin 16-5. ISB puolestaan käänsi tappiollisen Jeppis-ottelun jälkeen kurssin jälleen voitolliseksi, kun Redy kaatui 5-8 ja heti perään kotona Sisu 9-4.

Syksyinen kohtaaminen Ilmajoella oli runsasmaalinen, kun lopputulokseksi saatiin 15-7. Tästä huolimatta ISB:n ja HiPan kohtaamiset ovat himankalaisille 2-1, sillä viime vuonna HiPa oli molemmissa otteluissa voitokas. Viime vuodesta muistetaan Kannuksen maton haastavuus, etenkin pomppuominaisuuksien kohdalla, joten jännittävä peli on varmasti tiedossa. Loukkaantumiset vaivaavat edelleen ISB:tä, ja nähtäväksi jääkin, minkälaisen joukkueen vierailijat saavat kasaan. Ainakaan edellisessä pelissä onnistuneen debyytin ISB-paidassa tehnyt B-junnuikäinen Niko Mäkelä ei ole käytettävissä, koska Speven junioreilla on pelejä.

HiPa – ISB lauantaina 31.1. klo 17.00 (Kannuksen vapaa-aikakeskus)

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus