ISB:n edustusjoukkueella on tänä viikonloppuna edessään kaksi ottelua, lauantaina vieraissa Jukobox Vaasassa ja sunnuntaina Redy kotona. Lisäksi II-joukkue aloittelee kauttaan harjoitusottelun merkeissä sunnuntaina Ilmajoki-hallilla.
Lauantaina klo 17.30 alkavassa ottelussa Vaasan Kauppiksella kohtaavat sarjanousija Jukobox ja yhden II-divarikauden kokeneempi ISB. Joukkueet ovat kohdanneet viimeksi viime kaudella YleX-cupissa sekä 1. että 2.kierroksella. Avauskierroksella Ilmajoella ISB oli parempi lukemin 6-1 ja 2.kierroksen ottelussa Muuramessa ISB voitti 5-2. Täksi kaudeksi Jukobox on vahvistunut ainakin meidän omalla pikku Tukka-Jukalla, eli viime kaudella Ilmajoella pelanneella Jukka Kantoniemellä. Myös Haukiputaan Hillereistä ja 1.divariin nousseesta Vaasan Woodcuttersista on tullut vahvistusta Jukoboxiin. ISB saa sairastuvalta takaisin harjoitusotteluissa loistaneen Tatu Hietikon, sekä myös ”farmivahvistus” Tommy Koponen on tänään remmissä. Tiedossa on varmasti kiihkeä ottelu ja Kauppiksen pieni aski tuo varmasti lisäväriä otteluun.
Sunnuntain salibandyntäyteinen päivä alkaa ISB II:n ja Team Atrian harjoitusottelulla Ilmajoki-hallilla n. klo 12.30. Nähtävillä siis fanien riemuksi jo ennen varsinaisen sarjan alkua Metsä-Ketelän hurjia koko kentän kiertovetoja, sekä tietysti Tuomikylän kautta aikain silkkisimmät kädet (huom. ei Sami Koski, vaan VIELÄ silkkisemmät).
Päivän päätapahtuman jälkeen siirrytään klo 15.00 alkavaan II-divariotteluun ISB – Redy. Viime kaudella kakkoseen nousseet joukkueet pelasivat kaksi kertaa vastakkain. Kokkolan Kanuunassa ottelu päättyi 4-12 ja Ilmajoki-hallissa 11-4, molemmat siis ilmajokelaisten voittoon. Mainittakoon, että näissä kahdessa ottelussa ISB:n maalisepot Loukasmäki&Rahnasto iskivät pallon pömpeliin yhteensä 13 kertaa. Nähdäänkö samanlaista maali-iloittelua tänä vuonna, sen näet tulemalla paikalle sunnuntaina.