Sunnuntaina 1.10. Oulussa käydyssä cupin 3.kierroksen ottelussa viime kaudelta II-divarista tuttu vastustaja Merikoski pudotti ISB:n jatkosta lukemin 9-6 (2-1, 2-1, 5-4). 8 Hyökkääjällä ja 5 puolustajalla matkassa ollut ISB laittoi kyllä hyvin kampoihin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt melko tasaisessa ottelussa voittoon asti. ISB kävi kerran johdossa, kun Heikki Nikkola katkaisi oululaisten hyökkäyksen keskialueella ja antoi laitaan Markku Neva-Keturille, joka kanttasi keskelle ja laukoi pallon veskarin käsien kautta maaliin. Merikoski kuittasi kuitenkin kahdella maalilla 1. erän aikana.
Toisessa erässä ISB tasoitti ylivoimalla, kun Eero Rahnasto vapautti Ville Loukasmäen maalin eteen. Harhautus ja pallo rystyltä reppuun. Erää mentiin tasaisissa merkeissä, kunnes Merikoski iski viimeisen kahden minuutin aikana kahdesti. Näin kolmanteen erään mentiin tilanteessa 4-2.
Kolmas erä oli sitten maalirikkaampi ja menoa oli päästä päähän. Merikosken mentyä ensin kolmen maalin johtoon, alkoi ISB:n kiri. Olli Yli-Karjanmaa, Tommy Koponen, Teemu Turunen ja vielä Neva-Keturi kertaalleen heilauttivat verkkoja ja tilanne oli tasoissa 6-6 Merikoskenkin onnistuessa kerran. Lopussa oululaiset olivat sen verran terävämpiä, että voitto jäi kotijoukkueelle kolmen maalin erolla viimeisen tullessa tyhjään maaliin.
YleX-cup on siis tältä vuodelta ohi, mutta tiukka pelirupeama jatkuu ensi viikonloppuna kahdella II-divariottelulla. Lauantaina lähdetään Vaasaan katsastamaan viimevuotisen ISB-pakin Jukka Kantoniemen kunto uudessa seurassa, kun Kauppiksen askiin asettuu kotijoukkueeksi sarjanousija Jukobox. Sunnuntaina onkin sitten vuorossa kotiottelu, kun klo 15.00 alkavassa ottelussa vastaan tulee Redy Kokkolasta. Tervetuloa!