KAHDEN TASURIN TURNAUS

ISB II kohtasi Qmaxin nihkeähköllä matolla Jeppis FBC:n. Ensimmäinen erä menikin taas parketin jälkeen totutellessa alustaan ja pihasählyjen kapea kaukalo oli jättänyt jälkensä ISB:n liikeeseen. Jeppis piti palloa ja ISB:n saadessa pelivälineen se pääsääntöisesti luopui siitä nopeasti. Ajassa 10.17 vääjäämätön tapahtui ja Jeppis siirtyi Kimmo Salosen (2+0) maalilla johtoon. Täysin Jeppiksen erä.

Toiseen erään ISB lähti rauhoittamaan peliä ja hallitsemaan pelivälinettä tarkemmin. Tasoitusmaali syntyi kuitenkin vastahyökkäyksestä, kun Joonas Olkkonen laukoi uudella kävelysauvallaan ensikosketuksella kainalosta sisään. Erän loppupuolella sattui harmittava nukahdus ja Salonen vei Jeppiksen jälleen johtoon. Muutoin ISB-merkkinen erä.

Päätöserä oli tasaisin, edelleen pallonhallinta oli kohtuullisen hyvin peliohjelmassa. Tasoitusta saatiin odottaa viime minuuteille, kun ajassa 42.40 Markku Neva-Keturin laukaus meni jollain ihmeen kaupalla läpi puolustusmuurin maalille asti. Syöttöpiste Riku Heikoselle. Lopputulos 2-2 tyydytti ainakin ISB:tä.

#12

PÄIVÄN TOINEN TASURI

Qmaxin toisessa pelissä vastaan asettui Merikaarrosta kotoisin oleva Amerikaarto. ISB hävisi kauden avauksen syksyllä Amerikaarrolle, joten nyt oli revanssin paikka. Otteluiden välissä oli hyvin tankattu energiaa ja levätty, joten odotettavissa oli öljytankkerimainen lähtö satamasta.

 
Ensimmäistä erää oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Jarno Mäki-Jussila osui Petri Kivimäen syötöstä. ISB:lle sattui erän loppupuolella musta minuutin pätkä ja Amerikaarto osui kolmesti. Ajassa 13:06 Antti Ålander nosti ISB:n jälleen iskuetäisyydelle hienolla laukauksella Kivimäen toimiessa syöttäjänä.
Toisessa erässä ISB ei saanut paikoista huolimatta maaleja. Amerikaarto lisäsi johtoa yhdellä maalilla ja lähti toiselle erätauolle 2-4 johdossa.

 
Kolmatta erää oli pelattu 38 sekuntia, kun Kivimäki näki kulmasta Timo Fältin nousevan takatolpalle. Hieno syöttö suoraan lapaan ja peli tasan. Syötön aikana Joonas Olkkonen näytti pelisilmäänsä, juoksi syöttölinjaa pitkin ja päästi pallon ohitse Fältille parempaan paikkaan. Tasoitus näki päivän valon neljä minuuttia myöhemmin, kun Kivimäki maalasi ja Janne Haapamäki syötti. Amerikaarron kapteeni Timo Erkkilä vei joukkueensa vielä johtoon hienolla vedolla ja taas oltiin takaa-ajossa. Koko ottelun hienosti karvannut Janne Haapamäki otti itselleen palkinnon ajassa 41:11. Ankara karvaus vastustajan maalin edessä ja peli tasan. Tarkasta loppupelistä huolimatta Amerikaarto sai vielä ylivoiman, mutta ei saanut tehtyä voittomaalia.

 
Ottelun tähti oli Kivimäki 1+3
Muut pistemiehet: Haapamäki 1+1, Mäki-Jussila 1+0, Ålander 1+0, Fält 1+0

 
#64