KAKKONEN AVASI KOMEASTI!

”Tulikaste tarkoittaa sotilaallisena terminä joko kokonaisen sotilasjoukon tai yksittäisen sotilaan osallistumista ensimmäistä kertaa varsinaiseen taisteluun.Tulikastetta pidetään sotilasjoukon tai yksittäisen sotilaan kannalta merkittävänä tapahtumana, koska siihen liitetään pelon voittaminen ja toimintakyvyn säilyttäminen tilanteessa, jossa kuolemanvaara on välitön. Epäonnistuneen tulikasteen uskotaan johtavan sotilasjoukon tai yksittäisen sotilaan kannalta pidempiaikaiseen toimintakyvyn laskemiseen.” (Wikipedia)

Sotaan ei onneksi tarvinnut lähteä, mutta Mustasaareen vei kakkosmiehistön tie lauantaiaamusta, jossa kirjoitettiin uusi sivu ISB II:n osalta, kun joukkue sai tulikasteensa 3. divisioonassa. Paremmin ei olisi voinut tulikaste mennä, sillä tuomisina oli 4 sarjapistettä ja vieläpä hyvällä pelillä.

Mukaan saatiin 16 pelimiestä, joista osa teki tavalla tai toisella debyytin uutena tai uus vanhana kakkosen miehistössä. Yhtään eivät tulokkaat ujostelleet, vaan näyttivät heti miten reikäpalloa pelataan. Näyttää siis, että scouttaus on mennyt kesän osalta nappiin. Tästä pisteet GM:lle. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui tiukan vastuksen viime kaudella antanut Amerikaarto. Peli alkoi tunnustellen ja jo alkuminuutit näyttivät, että tiukkaa tulee viimevuotiseen tapaan. ISB sai vähän yllättäenkin heti erän alkuun ylivoiman, mutta liekö alkujännitystä ollut sen verran, että maali jäi tekemättä. Näin ensimmäinen erä pelailtiin maaleitta. Amerikaarto avasi maalinteon toisessa erässä, mutta kauaa ei johto kestänyt, kun Mika Yrjänäinen näytti mitä tarkoittaa tahtomaali ja kaivoi pelin tasoihin. Enempää ei maaleja toiseen erään siunaantunut, joten kolmanteen lähdettiin tasatilanteesta. Kolmannen erän vanhettua aikaan 34.27 tiputti Jussi Palo, uusin vahvistus puolustukseen, komealla vedolla kiikarit heti ensimmäisessä pelissä. Syöttäjänä Sameli Niemi, joka debytoi hyökkäyksessä. Eikä tästä kuin kolme minuuttia ja Sameli tälläsi tärkeän maalin, joka jäikin voittomaaliksi. Jäätävää peliä molemmilta herroilta! Amerikaarto kehitteli vielä pientä takaa-ajoa, kun joukkue tuli maalin päähän unelmalaukauksella takayläseen ajassa 40:05. ISB hoiti lopun pelin kuitenkin hienosti eikä edes aikalisä auttanut vastustajaa, joten ISB:n voittoputki Amerikaartoa vastaan sai jatkoa lukemin 3-2.

Toinen peli oli sinällään hyppy tuntemattomaan, sillä Redystä ei joukkueella ollut juurikaan kokemusta. ISB avasi pelin vauhdikkaasti ja peliä saatiin vietyä hyvin vastustajan päätyyn. Maalinteko takkusi kuitenkin hyvästä pelistä huolimatta, joten avauserä meni maaleitta. Toiseen erään ISB pisti sitten ison vaihteen heti alkuun! Maalinteon aloitti heti erän toisella minuutilla Juha Toivio. Hieno ja oikea-aikainen nousu ja pallo suoraan syötöstä alakulmaan. Tästä vajaa minutti ja akseli Niemi-Palo teki taas tuhojaan. Komea avaus Jussilta ja Sameli maalasi yhtä komeasti päivän toisensa. Pelikellot seisahtuivat seuraavan kerran ajassa 17.57. Mikko Ala-Huikkua rikottiin sillä seurauksella, että mies pääsi vetämään rankkaria! Miehen päätä ei paljoa paleltanut vaan pallo kylmästi rystyltä verkkoon. Eskolta hienoa peliä ja ansaittu maali raivokkaasta taistelusta läpi molempien pelien! Seuraavana maaleista vastasivat Jouni Lampinen hienolla vedolla vaparista sekä hieman onnekkaalla pompulla maalin takaa Jukka Mäenpää. Ajassa 22.08 Sameli tälläsi pelin toisen maalinsa ja vajaassa kuudessa minuutissa ISB oli takonut tilanteeksi jo 6-0! Sitten se tyypillinen tapahtui; peli passivoitui, vastustajalle annettiin ylivoimaa ja kolmannen erän alkupuolella peli oli jo 6-3. Redyn hyvän otteen ja nousun katkaisi kuitenkin lopullisesti jälleen Mikan tahtomaali ajassa 42.32. Loppu oli pelailua ja täydet pisteet ekasta turnauksesta varmistui hienolla 7-3 voitolla.

Joukkue pelasi yllättävän hyvää ja tasaista peliä ja jokainen ketju sai hyvin onnistumisia. Tähän kun lisätään hyvä maalivahtipeli niin paketti on kasassa. Tästä jatketaan seuraavaan turnaukseen Laihialle.

Pisteet: Sameli Niemi 3+1, Jussi Palo 1+2, Mika Yrjänäinen 2+0, Aki Kohtamäki ja Johannes Ala-Kauppila 0+2, Juha Toivio, Mikko Ala-Huikku, Jouni Lampinen ja Jukka Mäenpää 1+0, Petri Kivimäki ja Tero Lehtinen 0+1

Sisupuukot:

2 puukkoa Sameli Niemi

1 puukko Jussi Palo

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus