Miesten 2-joukkue jatkoi vahvoja otteita miesten IV-divarin turnauksessa Anssin-Jussin Areenassa Ylihärmässä. Päivän ensimmäisessä pelissä kaatui hyvän avauserän ansiosta FBC Isojako 8-2 (4-0,1-1 ja 3-1). Toisessa pelissä vastaan asettui sarjakärki SB Amerikaarto, joka oli ilmajokelaisille uusi tuttavuus. ISB taisteli pelistä maukkaan 3-1 (0-0,1-1,2-0) voiton ja nousi sarjan piikkipaikalle.
Avausotteluun FBC Isojakoa vastaan saatiin heti alkuun hyvä lataus päälle, sillä olivathan Kokkolan pojat kyykyttäneet ilmajokelaisia kauden aiemmassa kohtaamisessa. Alkuvihellyksestä saakka peli otettiin haltuun ja tilanteita syntyi kaverin päätyyn mukavaan tahtiin. Hieman ennen erän puoliväliä päästiin koittamaan ylivoimapeliä, jonka aikana Kapteeni Manne Niemelä näytti joukkueelle esimerkkiä ja talletti pallon alakulmaan Jukka Mäenpään syötöstä. Tästä alkoi ISB:n vahva kolmeminuuttinen ja taululla 3-0, maalintekijöinä Mäenpää ja ylivoimalla Toivio. Erän loppupuolella Janne Haapamäki napautti tauko-tilanteeksi 4-0.
Toinen erä oli molemmilta joukkueilta melko tasaista puurtamista ja varsinkin ensimmäisen erän hyvä liike, sekä pallollinen osaaminen hieman unohtuivat. Erän lopussa Mikko Ala-Huikku teki tärkeän pukukoppimaalin, Jarno Mäki-Jussilan oivallisesta toimistotarjoilusta. Erä päättyikin tasan 1-1 ilmajokelaisten vastatessa molemmista osumista.
Kolmas erä oli lähinnä kosmeettista pelailua, jota tahditti Isojaon melko haluton kirin yritys sekä ISB:n tyytyminen tilanteeseen. Erässä nähtiin kuitenkin kolme ilmajokelaisosumaa, joista vastasivat Mika Yrjänäinen, Antti Alander ja Riku Heikonen. Heikosen maaliin syöttöpiste Niemelälle, joka keräsi pallon talteen sadannen syöttöpisteen kunniaksi.
Päivän toinen ottelu alkoi parin tunnin palautumisen jälkeen. Ottelusta ennakoitiin tulevan tiukka ja ennustukset pitivätkin paikkansa. Ensimmäinen erä lähti tunnustelevasti liikkeelle, sillä kohtasivathan joukkueet ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Erä olikin tasainen, vaikka Amerikaarto oli pallollisempi osapuoli. Puolustuspeli toimikin mallikkaasti ja peli pyöri paljon kulmissa. Viimeinen lukko oli päivän molemmat pelit kunniakkaasti torjunut Tomi Ruohoniemi. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toisen erän alkuun ISB joutui alivoimalle, mutta nelikot hoitivat leiviskänsä kiitettävästi ja takaiskulta vältyttiin. Pelin edetessä ilmajokelaiset alkoivat saada pelijuonesta paremmin kiinni ja koko päivän pirteästi esiintynyt Mikko Kivimäki vei ISB:n johtoon ajassa 25.02, syöttöpiste Mäenpäälle. Tasoitusmaali tuli kuitenkin vielä erän loppuun, pienen vaihtovirheen avittamana.
Jännittävä kolmas erä tarjosi vauhtia ja ehkä vaarallisia tilanteitakin, sillä melko salliva tuomarilinja kuumensi tunteita puolin ja toisin. Onneksi muistettiin, että voitosta pelataan ja voittaa voi vain tekemällä maaleja. Kolmatta erää oli pelattu ainoastaan vajaa kolme minuuttia, kun Aki Kohtamäki sai Haapamäen tarjoilun sektoriin. Pieni kantti ja pallo varmasti oikeaan alaseen. Tästä vain puolitoista minuuttia myöhemmin Mika Yrjänäinen vei läpiajosta maalivahdin kahville ja nosti hallitusti maalin kattoon. ISB:n hurmos oli valmis. Viimeinen kymppi oli kovaa taistelua ja molemmilla oli paikkansa maalintekoon, mutta lisämaaleja ei nähty. ISB:n kaikki kolme viisikkoa hoitivat puolustustehtävänsä mallikkaasti ja mansikoita otettiin antaumuksella. Lopulta päätössummeri aloitti ansaitut voitonjuhlat.
Pisteille: Mäenpää 1+3, Mikko Kivimäki 1+2, Yrjänäinen 2+0, Niemelä, Alander ja Janne Haapamäki 1+1, Toivio, Ala-Huikku, Kohtamäki ja Heikonen 1+0, Matalamäki ja Mäki-Jussila 0+1