KAUPPIKSELTA PITKÄSTÄ AIKAA TÄYSI PISTEPOTTI

Ilmajoen Salibandyn edustusjoukkueen salibandy karavaani pysähtyi tällä kertaa Vaasan Kauppikselle. Jalkeille saatiin kolme hyökkäyskenttää sekä kaksi pakkiparia. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettua sarjataulukossa toisena majaillut HiPa ja näin ollen alkuun luultiin, että pelistä tulisi kova vääntö, mutta kuinkas ollakaan ISB pelasi kauden parhaan pelinsä ja jyräsi vastustajansa puhtaasti 8-0. Timo Paakkinen piti maalinsa puhtaana ja näin ollen piti historian ensimmäisen nollapelinsä ISB:n paidassa.

  1. Erä

Alkuun peli oli tasaista vääntöä, mutta HiPa oli hieman enemmän pelin päällä pitäen enemmän palloa. Pelin alku kestettiin Hipan painetta mallikkaasti, Paakkinen viimeisenä lukkona tolppien välissä. Ajassa 12:14 ISB avasi maalihanat, tekijänä koko päivän hirveässä vireessä ollut Markku Neva-Keturi ja syöttäjänä niin ikään kovassa tikissä ollut Juha Toivio. Maali jäi ensimmäisen erän ainokaiseksi ja mehulle siis tilanteessa 1-0.

  1. Erä

Toinen erä ei kerennyt kauaa vanheta, kun ajassa 15:54 Ville Loukasmäki tälläsi pallon verkkoon Miika Toivion syötöstä. Minuutti tästä ja HiPa sai kaivaa jo toista kertaa palloa maalistaan, tällä kertaa asialla Juha Toivio, syöttäjänä Neva-Keturi. Hurlumhei -meininki jatkui, 2-0 maalista kerkesi kulua muutama kymmenen sekuntia, kunnes HiPalle tuomittiin rangaistuslaukaus. Hyvästä yrityksestä huolimatta, loistovireessä ollut Paakkinen veti pidemmän korren tolppien välissä tällä kertaa. Näin ollen HiPalle kahden minuutin ylivoima. ISB:n puolustus oli tällä kertaa rautaa ja alivoimasta selvittiin ilman takaiskua. Peli kääntyi loppua kohden hiljalleen ISB:lle ja loppuerään ISB onnistui vielä pari kertaa. Neljännestä maalista vastasi akseli J.Toivio & Neva-Keturi, Toivion maalatessa ja Neva-Keturin toimiessa passarina. Petri Kivimäki iski vielä taukolukemiksi 5-0, Miika Toivion passista.

  1. Erä

Kolmannessa erässä maalinteon aloitti jälleen ISB. Ajassa 33:03 Miika Toivio maalasi Loukasmäen passista tilanteeksi 6-0. Samassa ajassa HiPa otti aikalisän. Aikalisän jälkeen pelattiinkin kymmenen minuuttia maaleitta, yksi kaksi minuuttinen tuomittiin HiPalle mutta ISB:n kehno ylivoima ei tuottanut tällä kertaa tulosta. Loppuerästä superduo J. Toivio & Neva-Keturi iski vielä kertaalleen Toivion maalatessa Neva-Keturin passista. Ajassa 44:20 Miika Toivio kaunisteli päivän toisellaan loppulukemiksi 8-0.

Tehoille: Timo Paakkinen 22 torjuntaa (nollapeli), Juha Toivio 3+1, Miika Toivio 2+2, Markku Neva-Keturi 1+3, Ville Loukasmäki 1+1, Petri Kivimäki 1+0.

#32

TOISESSA KÄYNNISTYMISVAIKEUKSIA

ISB:n päivän toinen koitos oli vaasalaista Team Moramasaa vastaan, ottelu alkoi verkkaisesti ISB:n osalta ja tästähän vastustaja kiitti, ajassa 1.51  kaveri siirtyy 1-0 johtoon. Mutta tästä ei lannistuta vain hetkeä myöhemmin Juha Toiviota estettiin avopaikassa ja tämänhän tuomarit huomasivat, rangaistuslaukaus ja sitä vetämään Miika Toivio tässä epäonnistuen vastustajan maalivahdin tehtyä hienon torjunnan. Tästä jatkui siis ylivoima, mutta siinäkin ISB oli voimaton. ISB tulee kuitenkin peliin mukaan Heikosen hienosta syötöstä maalille josta Janne Haapamäki toimitti pallon varmasti ylös ajassa 14.36 joten erätauolle tilanteessa 1-1.

Toinen erä alkoikin näin ISB:n hallinnassa ja ajassa 15.45 Juuso Tuomaala tallettaa uran ensimmäisen Markku Neva-Keturin syötöstä. Eikä aikaakaan kun ajassa 18.47 ulkomailta takaisin Ilmajoelle saatu vahvistus Arttu Rahko tällää jälleen Markun syötöstä pallon komeasti ylös. Hyvänolon tunne valtaa ISB:n ja tästä minuutti myöhemmin kaveri kaventaa 2-3, hetki hiljaiseloa ja Petri Kivimäki pistää pallon komeasti maalin perukoille Miika Toivion syötöstä ajassa 24.08. Hetki ennen erän loppua nähdään vielä Riku Heikoselta maali. Toimitus omasta päästä maalille ja pallo onkin maalissa Juha Toivion tehdessä ovelan vettä korvassa – harhautuksen veskarin nenän edessä. ISB:n 5-2 -johdossa jatketaan erätauolle.

Kolmannessa erässä nähtiin vielä 4 maalia yksi kaverin ja 3 omasta toimesta. Jälleen huippuvireessä oleva Juha Toivio tallettaa pallon Markku Neva-Keturin syötyöstä ja kaverin peli rupeaa hiipumaan, loppuun vielä Timo Fält pistää pallon sisään jälleen Markku Neva-Keturin toimiessa syöttäjänä, ja naulana arkkuun Jarno Mäki-Jussila tallettaa pallon putken kautta maalivahdin selän taakse Tero Lehtisen syötöstä ja peli on taputeltu.

Tehot: Markku Neva-Keturi 0+4, Juuso Tuomaala sekä Riku Heikonen 1+1, Janne Haapamäki, Jarno Mäki-Jussila, Petri Kivimäki, Timo Fält, Arttu Rahko, ja Juha Toivio 1+0, sekä Miika Toivio 0+1.

#7

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus