Kokkolan turnauksesta ”JACKPOT”

ISB:n D-juniorit matkustivat 13.3. Kokkolaan kauden toiseksi viimeiseen turnaukseen. Vastaan asettuivat Blue Fox Uudestakaarlepyystä ja KäTa Maru Kälviältä. Joukkueiden aikaisemmissa kohtaamisissa Blue Fox on vienyt molemmista otteluista tiukasti voiton lukemin 3-2 ja 7-5. KäTä Marua vastaan ensimmäinen hävittiin selkein 15-3 numeroin ja toisessa ottelussa pisteet tasattiin lukemin 7-7.

ISB- Blue Fox

Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet loivat vaarallisia hyökkäyksiä. ISB siirtyy ottelussa 1-0 johtoon, kun Antti Latva-Kokko tarjoilee tyhjän maalin Ville Laineelle, joka siirtää pallon varmasti muikkuverkkoihin ajassa 6.08. Viitisen minuuttia myöhemmin ISB kasvattaa johtoaan ja asialla jälleen Ville Laine, joka tekee vahvaa työtä maalinedustalla ja siirtää reboundin ohi Blue Fox maalivahdin, syöttöpiste Juuso Haapamäelle. Enempää maaleja ei erässä nähdä ja tauolle mentiin ISB:n 2-0 johdossa, tiiviin puolustuspelin ja hyvän maalivahtipelin ansiosta.

Ottelun toiseen erään lähdettiin lisäämään vauhtia ja puolustamaan edellisen erän tapaan. Ajassa 17.56 Blue Fox kuitenkin onnistuu kaventamaan tilanteeksi 2-1. Alle kaksi minuuttia kavennuksesta ISB:n maalivahti Arttu Hirvelä avaa hienosti Elias Ahteelle, joka pujottelee koko kentän läpi ja siirtää varmasti pallon maaliin, ajassa 19.51 tilanne 3-1. Erätauolle lähdetään myös samoista lukemista.

Kolmas erä alkaa ISB:n kannalta murheellisesti, kun ajassa 30.55 kentällä on 6 Ilmajokista, josta seurauksena kahden minuutin rangaistus. Erikoistilanteesta ei tarvitse kauaa maalia odottaa, kun Elias Ahde saa pallon omassa päädyssä ja niputtaa koko Blue Fox puolustuksen kioskille maalivahti mukaan lukien ja siirtää ISB:n 4-1 johtoon alivoimalla ajassa 31.33. Loput alivoimasta ISB taistelee mallikkaasti, eikä vastustaja pääse todellisille tekopaikoille. Jäähyn jälkeen ote siirtyy loppueräksi lähes täysin vastustajalle. Blue Fox vyöryy jatkuvalla syötöllä kohti ISB maalia. Vastustaja saa kavennuksen aikaan 35.43 ja tilanne 4-2. Ajassa 42.55 Blue Fox tuleekin jo maalin päähän ja ottelun lopusta näyttää tulevan todellinen trilleri. ISB:n puolustustaistelu kuitenkin palkitaan ja voitto irtoaa lukemin 4-3.

Taiston tauottua ISB:n leirissä oli riemu katossa sarjakolmosen kaaduttua tasaisen väännön päätteeksi. ISB:n maalissa Arttu Hirvelä esitti jälleen kerran muutamia uskomattomia pelastuksia, varsinkin ottelun kolmannessa erässä ja oli muutenkin todella varma otteissaan. Puolustus pelaaminen oli jokaiselta pelaajalta esimerkillistä.

KäTa Maru- ISB

Päivän toiseen otteluun lähdettiin kovalla itseluottamuksella ja taisteluilmeellä, vaikka palautumisaikaa edellisestä ottelusta saatiin vain tunnin verran. Ensimmäisessä erässä ISB nukkui aivan täysin ja näytti olevan täysi vastaantulija Kälviäläisille. Vastustaja vyöryy ISB:n puolustusalueelle ja ainoastaan maalivahti Arttu Hirvelän ansiosta pysytiin pelissä mukana. Ajassa 5.50 vastustaja siirtyykin 1-0 johtoon. ISB herää kuitenkin erän lopussa peliin mukaan ja ajassa 12.30 Antti Latva-Kokko sivaltaa tasoituksen maalin edestä Ville Laineen esityöstä. Erätauolle lähdetään 1-1 tilanteesta.

Toiseen erään tulee uudestisyntynyt ISB lauma ja jo ajassa 15.26 Elias Ahde vie ISB:n johtoon, syöttöpiste maalivahti Arttu Hirvelälle. Vain 44 sekuntia edellisestä Juuso Haapamäki lisää johtoa iskemällä irtopallon maalin edustalta verkon perukoille Ville Laineen syötöstä. Ajassa 22.43 syntyy ISB:n neljäs maali, joka on jälleen Elias Ahteen käsialaa Riku-Oskari Ojajärven syötöstä. Kälviä kaventaa onnekkaalla ylivoimamaalilla ajassa 24.00, tilanne 2-4. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähdä ja tauolle siirrytään samoista lukemista.

Ottelun kolmas erä ehtii vanheta reilut kolme minuuttia ja Kälviäläiset tulevat maalin päähän. ISB kuitenkin kuittaa ajassa 36.39, kun Riku-Oskari Ojajärvi huudattaa Ilmajokista yleisöä siirtämällä pallon tyhjään maaliin takatolpalta Elias Ahteen hienosta syötöstä ja tilanne 3-5. Ottelun lopussa ajassa 43.51 Jarkko Santaharju niittaa ottelun loppulukemat 6-3 kovalla lämärillä oikeaan alapesään, syötön tarjoili hopealautaselta Jussi Röyskö.

Tasaisen väännön päätyttyä ISB juhli maukasta voittoa ja ensimmäistä täyden pistepotin turnausta. Vaikka ottelu voitettiinkin kolmella maalilla, oli ottelu erittäin tasainen. Kälviäläiset loivat jokaisessa erässä hirvittävän määrän vaarallisia hyökkäyksiä, mutta ISB:n puolustus kesti yritykset hienosti kerta toisensa jälkeen. Ottelun ehdoton sankari löytyy kuitenkin ISB:n maalilta lukuisiin maagisiin pelastuksiin venynyt Arttu Hirvelä. Erikoismaininnan ansaitsee myös koko ottelun hienosti taistellut hyökkäyskenttä Viljami Koivuluoma – Miika Lähdesmäki – Konsta Koivula, joiden esimerkillinen taistelu tuntui herättävän koko joukkueen 1. erän lopussa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kauden päätösturnausta, joka pelataan 27.3 Uudessakaarlepyyssä.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus