KOKKOLASTA TUOMISINA 3 PISTETTÄ

ISB II sai Kokkolan Hollihaassa vastaansa FBC Remixin ja SBS Lapuan. Peli kulki kohtuullisesti ja saldona olikin 3 pistettä. Remix nuijittiin 6-1 (2-1, 2-0, 2-0) ja SBS Lapuan kanssa pisteet tasattiin 2-2 (0-0, 1-0, 1-2). Remix meni alussa johtoon ajassa 2.16, mutta sen jälkeen peli pyöri pääosin ISB:n tahdissa. Avauserässä osuivat sentteriksi nostettu Kalevi Kuikka (Arttu Rahko) sekä Jukka Mäenpää (Riku Heikonen) ja toisessa erässä Janne Haapamäki (Aki Kohtamäki) sekä Jarno Mäki-Jussila (Antti Alander). Päätöserässä loppulukemat löivät taulule Joakim Matalamäki (Heikonen) sekä Mäki-Jussila (Kuikka).

Lapua-peli pysyi vähämaalisena loppuun saakka ja avausmaalikin nähtiin vasta ajassa 17.13, kun Heikonen osui Tero Lehtisen syötöstä. Päätöserässä Lapua ensin tasoitti, kunnes Petri Kivimäki (Lehtinen) talletti putken alle johtomaalin. Lapua tuli hyvästä puolustustaistelusta huolimatta tasoihin ylivoimalla ajassa 44.19. Hyvää turnauksessa oli ehdottomasti kolmen pisteen lisäksi päästettyjen maalien lukumäärä. Kolme kappaletta 90 minuutin aikana kertoo huolellisesta viisikkopuolustamisesta, edustuskin voisi ottaa mallia…

Seuraavan kerran Kakkonen on tulessa kotiturnauksen merkeissä 19.12. Ilmajoki-hallilla. Silloin vastassa LK Kings Kauhavalta sekä HiPa II.

Pisteille Kokkolassa: Heikonen 1+2, Mäki-Jussila 2+0, Kuikka 1+1, Lehtinen 0+2, Mäenpää, Janne Haapamäki, Matalamäki sekä Petri Kivimäki 1+0 ja Rahko, Kohtamäki sekä Alander 0+1.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus