KOLMOSJOUKKUEELTA KELPO KAUDEN AVAUS TÖYSÄSSÄ

ISB III:n kausi alkoi hieman takerrellen. Ottelua oli pelattu vasta 2:04, kun joukkueen puolustuksen pientä nukahdusta rankaistiin ensimmäisen kerran armotta. Maalivahti avasi komeasti pitkänä ISB III:n pakkien välistä ja peli oli hetkessä 0-1. Hetkeä myöhemmin kuitenkin ISB III:n ykkösketju tasoitti pelin komean sommitelman jälkeen, jossa Eero Rantasella oli helppo työ lakaista pallo takatolpilta tyhjiin ketjukavereidensa Sameli Reinilän ja Manne Niemelän sahauksesta. Hetken aikaa peli jatkuikin tasaväkisenä vääntönä, kunnes vastustajan maalivahti käytti jälleen hyväksi heittokättään avaten hyökkääjän maalintekoon ja tilanne muuttui 1-2. ISB III:n vaikeudet jatkuivat ja erän lopussa tullut jäähy tuotti vielä yhden takaiskun ylivoimalla tilanteeseen 1-3.

Toisessa erässä NJ III oli jo karata tehden heti parin minuutin pelin jälkeen tilanteeksi 1-4. ISB III kuitenki kokosi joukkonsa ja alkoi taistelemaan tosissaan pisteistä. Pelin tasapaino kääntyi ja tilanteita alkoikin tapahtua kentän toisessa päässä. Aluksi Anssi Kivistö kavensi tilanteeksi 2-4 Jarno Latva-Hoppalan pitkästä avauksesta toiseen laitaan. Myöhemmin vastustaja joutui vielä alivoimalle ja ISB III pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta. Pallo kulki hienosti mieheltä miehelle ja pienen käyttösyötön jälkeen syvällä Eero Rantasella tilaa aukesi Mika Yrjänäisellä, joka tälläsi ranteella pallon vastuttamattomasti oikeaan yläkulmaan.

Kolmannessa erässä ISB III jatkoi siitä mihin toisessa erässä jäi. Ajassa 33:23 syntyikin ottelun tasoitusmaali Mika Yrjänäisen purjehtiessa parhaaseen vetosektoriin ja käyttäen jälleen hyvää rannelaukaustaan. Pari minuuttia myöhemmin Mika Kiviharju siirsikin joukkueen jo johtoon antaessaan vastustajan pakeille armotonta painetta hyvällä karvauspelillään. Peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan NJ III tuli myöhemmin vielä ylivoimalla tasoihin Olli Kivistön istuessa jäähyllä. ISB III ei kuitenkaan päättänyt tyytyä pelkkään tasapeliin, vaan meni vielä kertaallen johtoon Lauri Rannon viimeistellessä riparista. Peli vaikutti ratkeavan lopullisesti kun NJ III hölmöili itselleen jäähyn ja Mika Yrjänäinen käytti heikon alivoiman purun hyödyksi ottaen tyhjät pois ja viimeistelevän ottelun tilanteeksi 7-5. Nurmo tuli myöhemmin vielä maalin päähän, mutta se ei enää riittänyt vaan 2 pistettä matkasi Ilmajoelle.

Tehoille: Mika Yrjänäinen 3+0, Sameli Reinilä 0+3, Eero Rantanen 1+1, Anssi Kivistö 1+0, Mika Kiviharju 1+0, Lauri Ranto 1+0, Jarno Latva-Hoppala 0+1
Lisäksi joukkueen sikaosasto työsti kirjuria seuraavasti: Jarno Latva-Hoppala 2min, Olli Kivistö 2min

Töysän turnauksen toinen ottelu ei sen sijaan paljoa ylisanoja kerrytä. Vastassa oli sarjan uusi tulokas Alavuden Sydänmaan Nuorisoseura, jolla oli mukanaan ainoastaan kahdeksan kenttäpelaajaa. Oli sanomattakin selvää että ISB III:n olisi hyödynnettävä miesylivoimansa juoksemalla vastustajansa yli. Näin ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan käytännössä, vaan ensimmäinen erä tuntui menevän 0-0 tilanteessa ensimmäiselle erätauolle kunnes aivan erän lopussa Sydänmaan hyökkääjä yllätti vielä maalivahti Timo Palomaan vieden joukkueensa johtoasemassa ensimmäiselle erätauolle tilanteessa 1-0.

Erätauolla joukkueen kapteeni Jaakko Sihto yritti luoda henkeä painottamalla joukkueelleen lisää liikettä. Nämä painosanat tuntuivat auttavankin joukkuetta jo hetkeksi kun Lauri Ranto tasoitti heti erän alkuun Anssi Kivistön esityön jälkeen. Myöhemmin ISB III pääsikin vielä ylivoimalle vastustajan pelatessa kädellä palloa. Ensimmäisessä pelissä tehokkaasti hyörinyt ylivoima siirsikin joukkueensa johtoon Manne Niemelän ottaessa ohjat omiin käsiinsä. Niemelä otti maalivahti Timo Palomaan avauksesta tyhjät pois ja ohitti Sydänmaan maalivahdin tarkalla rannelaukauksellaan liki puolesta kentästä. Tämä ei kuitenkaan joukkueen henkeä tuntunut nostattavan vaan ISB III jatkoi vastustajan mukana kävelemistä. Heikon syöttelyn tuloksena Sydänmaa karkasikin vastahyökkäykseen ja tasoitti pelin vielä 2-2 toiselle erätauolle mentäessä.

Toisella erätauolla yritettiin jälleen luoda henkeä painottamalla liikkeen merkitystä. Ottelu ei olisi paljoa vaatinut lisää liikettä, jotta se olisi käännetty joukkueen eduksi. Kolmannen erän peli kuitenkin näytti siltä että jokainen olisi odottanut johtomaalin syntyä eikä todellista rallivaihdetta löytynyt kuin vasta erän viimeisellä minuutilla kun Manne Niemelä kilautti kertaalleen tolppaan sekä myöskin Konsta Heikkilä pääsi tälläämää lämärillä hyvästä paikasta. Lukuisista yrityksistä huolimatta peli päättyi kuitenkin hiukan pettymykseksi tasapeliin 2-2. Heikko viimeistely ja huono liike koitui lopulta ISB III:n kohtaloksi ratkaista peli. Jonkin verran vastustajalla oli tuuriakin matkassa kun ISB:n yrityksistä lukuisa tuntui osuvan maalin rautoihin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpo kauden avausturnaus tuotti joukkueelle kolme pistettä!

Tehoille: Lauri Ranto 1+0, Manne Niemelä 1+0, Anssi Kivistö 0+1, Timo Palomaa 0+1
Lisäksi joukkueen sikaosasto työsti kirjuria seuraavasti: Olli Kivistö 2min

Lisäksi joukkueessa on päätetty valita joka turnauksen jälkeen turnauksen paras pelaaja päivän Seppänä! Ensimmäisen turnauksen parhaan pelaajan valitsi luotsi Jussi ”Zeke” Mattila antaen sepän hanskat Jarno Latva-Hoppalalle. Latva-Hoppala esittikin läpi turnauksen erittäin hyvää ja perusvarmaa tekemistä omassa päässä merkkauttaen lisäksi ensimmäisessä pelissä yhden syöttöpisteen.

#99