KURINPITOVALIOKUNTA MUUTTI TULOSTA

Edustusjoukkueen kauden avausottelu päättyi Lapualla pelitapahtumien perusteella SBS Lapuan 6-5 -voittoon. Salibandyliiton kurinpitovaliokunta on tiistaisessa kokouksessaan muuttanut kyseisen ottelun lopputulokseksi 5-0 SBS Lapualle. Lisäksi Ilmajoen Kisailijoille määrätään 100 euron sakko.

Tatu Hietikko on merkitty mainitussa ottelussa ottelupöytäkirjaan ISB-Ilmajoen kokoonpanoon vaikka hän on edellisellä kaudella edustanut toista seuraa (SPV) eikä hänestä ollut tehtynä pelaajasiirtoa ISB-Ilmajokeen (Tatuhan on oikeastaan pelannut ISB:ssä putkeen jo vuodesta 2005, mutta paperit ovat olleet SPV:ssä ja pelaaminen on hoitunut farmin kautta).

Näin Hietikko on ollut edustusoikeudeton ISB-Ilmajoen riveissä kyseisessä ottelussa. Vastineessaan ISB-Ilmajoki myöntää, että seurasiirto on ollut tarkoitus tehdä kesän aikana, mutta se on jäänyt tekemättä. Samoin Hietikko on jäänyt merkkaamatta SPV:n ja ISB-Ilmajoen väliseen farmisopimukseen ennen kyseistä ottelua. Merkintä farmisopimukseen on tehty vasta seuraavalla viikolla.

Omana kommenttina tähän voisi nettitoimitus heittää olettamuksen siitä, että ISB:n HiPa-ottelusta jättämää protestia ei tulla todennäköisesti käsittelemään aivan heti. Lapua-ottelun tapauksessa peli pelattiin 29.9. ja päätös tehtiin 22.1. Väliä oli siis lähes 4 kuukautta. Tämä kertoo kurinpitovaliokunnan toiminnan kovasta käsiteltävien tapausten ruuhkasta.

Huomiseen kotiotteluun Lapuaa vastaan tällä muutoksella tuskin on suurta merkitystä. Pisteet pysyvät samana, vain maaliero heikkenee jonkun verran. Pistepörsseihin muutos ei vaikuta.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus