Mustasaaren Botnia-hallissa käytiin kauden päättänyt V-divarin turnaus. ISB II lähti matkaan 8 pelaajalla, maalivahti Tomi Ruohoniemellä vahvistettuna. Lisäksi Juho Ranto saapui pesistreeneistä sopivasti ensimmäisen pelin kolmanteen erään. Kenttäpelaajista 4 oli -90 -junioreista, joten varsin junnupitoinen oli joukkue tällä kertaa. Juha-Matti Huhtasen edellisessä turnauksessa laukoma turnausennätys 9+1 ei kestänyt kuukautta pidempään, sillä Juha Puhtimäki oli valtavassa iskussa iskien huikeat tehot 9+4.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Ylistaron Kilpa-Veljet, jolta oli saatu opetus Ilmajoen avausturnauksessa lukemin 3-8. Nyt ei kuitenkaan lähdetty kaverin kyytiin, vaan kalavelat maksettiin tarkalleen takaisin, voitto lukemin 3-8 (0-3, 0-3, 3-2). Karkumatka aloitettiin jo viiden sekunnin pelin jälkeen, kun Puhtimäki katkaisi YKV-pakin avaussyötön ja laukoi pallon varmasti verkon perukoille. Vajaa 5 minuuttia pelattu ja tällä kertaa ilman Ville Metsä-Ketelää pelaamaan joutunut ISB:n ylivoima iski. Pallo liikkui hienosti koko ylivoiman ajan mieheltä toiselle, kunnes arvoisa pj. Timo Jouppila iski Manne Niemelän syötön viivalta maaliin. Tästä vain 17 sekuntia ja Puhtimäki iski Turo Oja-Lipastin syötöstä taukolukemiksi 3-0.
Toinen erä jatkui kutakuinkin ensimmäisen erän käsikirjoituksen mukaisesti. Puhtimäki iski kolmantensa Jouppilan syötöstä ajassa 22.47. Hieman ennen erän loppua Turo Oja-Lipasti iski reilussa minuutissa kaksi maalia ja samalla lopullisen niitin ottelulle. Nämä olivat samalla Turon ensimmäiset maalit miesten sarjoissa. Toisen maalin syöttäjälle, Miikka Mantilalle myös ensimmäinen tehopiste miesten sarjoissa.
Kolmannessa erässä ilmajokisten ajatukset olivatkin sitten ilmeisesti joko seuraavassa ottelussa tai tulevassa illassa, sen verran hyvin ylistarolaisille annettiin siimaa. Puhtimäen hieman kyseenalaista jäähyä ehti kulua ainoastaan 6 sekuntia, kun YKV rikkoi kuparisensa. Viimeisen viiden minuutin aikana molemmat joukkueet iskivät vielä kaksi maalia. ISB:n maaleista vastasivat kapteeni ”isohauis” Niemelä sekä viimeisille minuuteille mukaan ehtinyt Ranto, joka ohjasi komean kuvion päätteeksi Niemelän syötön takatolpalta aivan oikeaan yläkulmaan.
Päivän toinen koitos käytiin Isojoen Urheilijoita vastaan, joiden kustannuksella oli hankittu kauden avausvoitto syksyllä lukemin 3-2. Tällä kertaa lukemat olivat selkeämmät, sillä ISB hallitsi peliä alusta alkaen. Summerin soidessa taululla komeilivat lukemat 12-6 (4-1, 4-2, 4-3). Erityisesti hyökkäysketju Ranto – Niemelä – Puhtimäki vei isojokisia välillä niin kivasti kaffille, että Valkkuakin aivan huvitti.
Ensimmäisessä vaihdossa Ranto kirmasi Puhtimäen syötöstä yksin läpi ja namutteli pallon varmasti häkkiin. Jouppilan otettua rangaistuksen, ISB iski alivoimalla. Tällä kertaa Puhtimäki tykitti pallon järkyttävällä tykillä (huom. uus lapa) etuyläkulmaan pienestä kierrosta. Ensimmäiseen erään mahtui vielä kaksi Puhtimäen osumaa, toinen Niemelän ja toinen Rannon syötöstä.
Toisessa erässä maalintekoa jatkettiin ensimmäisen malliin. Myös junioriketju Oja-Lipasti – Aki Kohtamäki – Tomi Ania alkoi päästä paremmin jyvälle. Pallo pyöri lähes jatkuvasti Isojoen päädyssä, mutta maalintekopaikkoihin eivät pojat tahtoneet päästä. Puhtimäen näytettyä jälleen mallia rebound-maalillaan, Ania ampui vihdoin junnuketjullekin avausmaalin puolustaja Miikka Mantilan syötöstä. Ennen erän loppua Ranto ja Niemelä kaunistelivat vielä osumillaan taukotulokseksi 8-3.
Kolmas erä oli lähinnä enää muodollisuus ottelun voittajan selvittämisen kannalta, mutta molemmat joukkueet hamusivat vielä tehopisteitä. ISB:stä onnistui ensimmäisenä Ranto Anian syötöstä. Sitten oli Jouppilan vuoro onnistua, kun Kohtamäki tarjoili hyvä painostusjakson päätteeksi maalin takaa tarkasti pelaajasuman läpi viivalle, josta Jouppila piiskasi kassin. Kaksi viimeistä maalia oli parivaljakon Niemelä – Puhtimäki käsialaa. Manne tarjoili pari kertaa takatolpalle, josta Puhtimäki maiskutteli päivän 8. ja 9. maalinsa.
Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja II-joukkueen ensimmäinen kausi päättyi hienosti 4. sijaan V-divarissa. Ensi vuonna jo nousupaineita? Valkku kiittää ja kumartaa kerrassaan valtavasta kaudesta II-joukkueen mukana!