Lönkötellen lomille

Seinäjoen Sisu isännöi ISB:tä II-divarin päätöskierroksen merkityksettömässä ottelussa. Molemmat olivat vajailla miehityksillä matkassa, mutta vähemmällä miehityksellä matkassa ollut Sisu korjasi lopulta potin lukemin 12-10 (3-4, 5-2, 4-4).

Avauserässä Teemu Turunen ja Miika Toivio onnistuivat ylivoimalla ja tasakentällisin osuivat Ville Loukasmäki ja Jere Kiviluoma. Sisun maaleista ensimmäinen tuli rankkarista ja kaksi muuta tasakentällisin. Toinen erä oli vierailijoiden kannalta murheellinen, peli oli sekaisin ja muutokset ketjuissa toimivat vain ajoittain. Lisäksi jobinpostina Jarno Haapamäen nilkkavamma ja ISB oli pakotettu tekemään jälleen muutoksia. Onnistujina ainoastaan Turunen sekä Eero Rahnasto. Sisu sen sijaan käveli sisään ovista ja ikkunoista, käytti paikat miehekkäästi ja paineli toiselle rätauolle johdossa.

Päätöserään lähdettäessä tehtiin jälleen muutoksia, Rahnasto ja Turunen urakoivat sentterin tontilla ja pakkeja saatiin jollain konstilla neljä kokoon. Erän alussa Rahnasto toi ISB:n maalin päähän, mutta sitten Sisun kaksi maalia alkoivat olla liikaa. Toivion 10-8 –kavennus jäi viimeiseksi toivonkipinäksi, sillä lähemmäs ei yrityksestä huolimatta kyetty. Oikein missään vaiheessa ei päästy kuitenkaan kunnolla uhkaamaan Sisun johtoa ja voittojuomat Galaxiessa jäivät ensi vuoteen. Viimeisen parin minuutin aikana maalikallet Loukasmäki ja Rahnasto kaunistelivat kahdella, mutta siinäpä se sitten oli tämä kausi.

Ajassa 59.53 tullut kauden viimeinen maali oli siinä mielessä historiallinen, että Rahnaston maaliin syötön antanut Toivio saavutti tällä pisteellä ensimmäisenä pelaajana 400 pisteen rajapyykin ISB:n paidassa (sori Teemu, näin se nyt vain menee). Toivion tehot ovat nyt 170+230=400. Myös kaksi maalia tehnyt Loukasmäki ylsi seuraennätykseen, sillä 43 maalia yhden kauden aikana on uusi ISB:n ennätys.

Pöytäkirja: http://sbl01.lahtis-enterprises.com/statistics/salibandy/rt_event_frame.php?GAMEID=15457&LANG=FI&TYPE=5&SEASON=2012

Toimitus kiittää ja kuittaa kaudesta 2011-2012. Kenties kaukalopallopelin merkeissä palataan vielä maaliskuussa!

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus