Suomen Cup
20.9.2015, 11:00
ISB
3 - 1
Mailattomat
Seinäjoki, Seinäjoen Urheilutalo
Miehet edustus

Raportti

Miesten edustusjoukkue jatkoi sunnuntaina otteluitaan Suomen Cupin merkeissä. Lauantaina Kokkolasta otettujen voittojen määrä tuplaantui, kun ensin aamupelissä Mailattomat kaatui 1-3 ja muutaman tunnin kuluttua Nibacos puhtaasti 3-0. Näin ISB jatkaa Suomen Cupissa seuraavalle kierrokselle lohkovoittajana.

Aamupelissä ottelua ehdittiin tahkoamaan noin neljä ja puoli minuuttia kunnes Arttu Rahko väläyttää jälleen laukaustaan. Pallo ohi Mailattomien maalissa hyvän ottelun pelanneen Jani Syysmäen ja ISB 0-1 johtoon. Loppuerä mennäänkin maaleitta, vaikka muutamia paikkoja nähdäänkin. Ainoastaan Olli Yli-Karjanmaa kirjauttaa pakollisen kakkosen.
Toinen erä alkaa Yli-Karjanmaan edelleen istuessa aitiossa. Alivoima hoidetaan kuitenkin melko vaivattomasti ja pian tästä päästäänkin kokeilemaan viikonlopun ensimmäistä ylivoimaa. Vajaan minuutin ylivoiman jälkeen nähdään myös maali. Koko päivän lapa kuumana operoinut Jaakko Lehtolainen iskee ilmasta pallon verkkoon. Lätyn tarjoilusta vastaa Joonas Sjöblom. Loppuerä mennään jälleen puolustuksen ehdoilla ja näyttääkin, ettei erässä maaleja enää tule. Yhdeksän sekuntia ennen erätaukoa ISB kuitenkin iskee. Lehtolainen kokeilee vetoaan puolesta kentästä heikolla menestyksellä, pallo päätyy takaisin lapaan ja tutka aistii Aki Vainio-Hynnilän löytyvän Mailattomien maalilta. Pallo tarkasti lapaan ja Vainio-Hynnilällä on helppo työ siirtää ISB 3-0 johtoon ja tauon viettoon.
Kolmannen erän alkuun Mailattomien uusi hankinta esittää puolitoista volttia taaksepäin kerien. Tuomarit ovat ilahduttavan yksimielisiä ja palkitsevat Yli-Karjanmaan ansaitusti kaksiminuuttisella vaarallisesta pelistä. Onneksi tilanteessa ei käy Mailattomien pelurille pahemmin ja hän pääseekin ylivoimalla iskemään 1-3 kavennuksen. Enempää maaleja ei kuitenkaan enää nähdä ja näin ISB varmistaa jatkopaikkansa ennen viimeistä ottelua.

Pöytäkirjasta löytyy: Jaakko Lehtolainen 1+2, Aki Vainio-Hynnilä 1+0, Arttu Rahko 1+0, Joonas Sjöblom 0+1, Olli Yli-Karjanmaa 4min