

Raportti
SBK-ISB
Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui SB Kauhajoki, joka on ISB naisille tuttu vastus 3.divari ajoilta. Kauden peleja seuranneena tiedettiin, että vastassa on voitonnälkäinen ja fyysisesti pelaava porukka, jonka ärhäkkä pelitapa on poikinut maaleja sarjan kärkijoukkueitakin vastaan pelatessa.
SBK aloitti pelin odotetusti kovalla kolinalla, mutta ISB naiset eivät tästä hätkähtäneet vaan saivat palloa hyvin liikkumaan halliten ensimmäistä erää suvereenisti. Maalipaikkoja tuli tasaisesti joka kentälle, mutta SBK:n maalivahti napsi ilman maskia tulleet vedot varmoin ottein. Omassa päässä tiukka puolustus toi tulosta SBK:n naisten joutuessa tyytymään lähinnä maalintakana pallotteluun.
Toiseen erään lähdettiin 0-0 tilanteesta maalinnälkäisinä ja voitontahtoisina. Ajassa 23:53 SBK:n Roosa Kaukola-Risku passitettiin jäähylle väärin arvioidun etäisyyden seurauksena ja ISB:n naiset pääsivät kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta. Tällä kertaa naisia ei kovasta työstä palkittu ylivoiman aikana, mutta sen päätteeksi Leena Perkiö onnistui taiteilemaan pallon SBK:n puolustuksen läpi keskustasta oikeaan laitaan syöttäen pallon joukkueen kapteeni Jenni Neva-Keturille, joka sivaltaa pallon maalin taka-alakulmaan. Ajassa 26:09 juhlitaan siis ottelun ensimmäistä ja toisen erän viimeistä maalia.
Maalin innoitamana kolmanteen erään lähdettiin johtoasemaa puolustamaan. Aikaisempien erien mukaisesti ISB emännöi erän alkua SBK:n yrittäessä murtaa ISB:n puolustusta nopeilla keskialueen avauksilla, jotka ISB:n naiset tottuneesti katkoivat. Lopulta SBK:n rymistely kuitenkin palkitaan kun joukkueen nuorempaa sukupolvea edustava Sanna Myllyaho onnistuu neppaamaan itsensä vapaaksi ja saa onnistuneen laukauksen kohti maalia yllättäen ISB:n maalivahdin ajassa 38:08. Maalin myötä peliin mukaan päässyt SBK onnistuu toisen kerran ajassa 43:09, kun maalineduskamppailun jälkeen Roosa Kaukola-Risku onnistuu kääntämään pallon onnekkaasti maaliin. ISB:n naiset hakivat vielä tasoitusta erän loppuun kuuden kenttäpelaajan voimin tuloksetta. SBK:n Myllyaho kaunistelee lukemia tyhjään maaliin erän päätteeksi ajassa 44:52. Lopputulos 3-1 Kauhajoelle.
Hyvästä pelistä huolimatta vastustaja onnistui tälläkertaa maalinteossa paremmin ja kotiin viemisiksi jäi turnauspäivästä vain entistä kovempi nälkä.
Toisen ottelun pistenaisina Jenni Neva-Keturi 1+0 ja Leena Perkiö 0+1. ISB:n parhaana pelaajana palkittiin Leena Perkiö.
#6
Kokoonpano
Nimi | M | S | P | J |
---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | |
29. Leena Perkiö | 0 | 1 | 1 | 0 |
0 | 0 | 0 | 0 | |
0 | 0 | 0 | 0 | |
0 | 0 | 0 | 0 | |
9. Armi Autio | 0 | 0 | 0 | 0 |
1 | 0 | 1 | 0 | |
0 | 0 | 0 | 0 | |
0 | 0 | 0 | 0 | |
17. Sanni Hirvelä | 0 | 0 | 0 | 0 |
10. Anni Isoniemi | 0 | 0 | 0 | 0 |
20. Henna Pakka | 0 | 0 | 0 | 0 |
0 | 0 | 0 | 0 | |
21. Veera Kosonen | 0 | 0 | 0 | 0 |
0 | 0 | 0 | 0 | |
10. Alisa Hirvelä | 0 | 0 | 0 | 0 |