Runkosarja
29.1.2017, 12:00
ISB
2 - 1
SB Kauhajoki
Kristiinankaupunki, Kristiinahalli
Naiset edustus

Raportti

Naiset matkustivat sunnuntaina Kristiinankaupunkiin, missä ensimmäisessä pelissä vastaan asettui SB Kauhajoki.

Ensimmäinen erä oli ISB:n hallintaa, hienoista pelikuvioista huolimatta palloa ei saatu tolppia lähemmäs maalia. Näin ollen pelipöytäkirjaan erän lopussa ei saatu muita merkintöjä kuin 0-0.

Toisen erän alussa SB Kauhajoki sai hieman pelistä kiinni, mutta erän puolenvälin jälkeen ote siirtyi taas ISB:lle. Maalin teon tehottomuus jatkui myös toisessa erässä ja näin ollen tulostaululla oli lukemat 0-0 erän loputtua.

Kolmannen erän alussa ajassa 33:55 päästiin vihdoin tuulettamaan ISB:n ensimmäistä maalia, Jennin tarjoilusta Leenan tykki puhui ja verkko heilui. Harjoitellun vaparikuvion päätteeksi ajassa 39:36 taululla komeili 2-0. Esityön tähänkin maalin oli rakentamassa Jenni ja vimeistelijänä tällä kertaa Vilma K. Tässä vaiheessa peli näyttikin jo pelatulta, mutta ajassa 41:21 SB Kauhajoki kuitenkin kavensi hiukan tuurilla 2-1. Loput minuutit ISB:n kantti kestää ja tuloksena pelistä mukavat 2 pistettä. Parhaana pelaajana ISB:ltä palkittiin Leena. Pisteet Jenni 0+2, Leena 1+0, Vilma 1+0

#29