NAISILLA JO KOLMAS TURNAUS LAUANTAINA

Qmax-areena entisen Nurmon kunnan Hyllykalliolla toimii kisaisäntänä tämän lauantain arvokisoissa. Naisten 2.divari on edennyt jo kolmanteen turnaukseensa ja ensimmäisiä sarja-asetelmia on saatu selville. Ilmajoella lohkolämmittimet surahtavat käyntiin hyvissä ajoin, sillä ottelut Qmaxilla ovat ISB:n kohdalla vuorossa jo klo 10 ja 12.

Klo 10 on vastassa sarjanousija Nurmon Jymy, jota ei voi kutsua miksikään normaaliksi sarjanousijaksi. SPV-taustaa ja muutakin pelitaustaa löytyy joukkueesta jaettavaksi asti ja tämä tulee varmasti näkymään kentällä. Mankun ja Siikalan Samin käärmekeitot tulevat varmasti näkymään jymyttärien pelissä. Joukkue on saalistanut neljästä ottelusta yhden voiton ja yhden tappion lisäksi kaksi tasuria.

Klo 12 vastakkaisessa päädyssä alkulämpöjään luistelee viime kauden sarjakakkonen SB Vaasa II. Tämä kausi on kuitenkin lähtenyt hiukan kangerrellen käyntiin, sillä neljästä ottelusta on kertynyt vain 2 pistettä yhden voiton myötä. Liekö koostumus muuttunut viime vuodesta?

ISB lähtee turnaukseen varmati nälkäisenä kehittämään omaa peliään eteenpäin. Osaamisesta on sarjakaudella saatu vasta väläyksiä, erityisesti edellinen ottelu HiPaa vastaan oli jo kohtuullisen onnistunut. Aina kuitenkin löytyy parannettavaa ja taas on mahdollisuus näyttää mihin pystytään. Lauantaina on pelipäivä, juhlapäivä!

-valkku-