Naisille pisteetön Nurmon reissu

 

Blue Fox – ISB

 

Viikonlopun ensimmäinen naisten peli oli kovaa Blue Foxia vastaan. Peliin lähdettiin hyvällä tsempillä ja kovalla taistelutahdolla. Ensimmäisen erän alku sujui tasaisesti. Molemmat joukkueet saivat hyökkäyksiä aikaan, mutta ei maaliin asti. Sitten yhdeksän minuutin kohdalla BlueFox iskee. Isbiläiset huolimattomasti ottivat miestä kiinni ja tilanne 1-0. Peli jatkuu taas, mutta erän viimeisellä minuutilla verkko heilahtaa. Blue fox vetää pallon maaliin ajassa 14:44. Erätauolle siis lukemin 2-0.
Toinen erä käyntiin säpinällä. Kaksi minuuttia pelattu, isb rikkoo, ja päätyy jäähypenkille. Alivoimaa ei kauaa tarvinnut kestää sillä minuutin päästä pilli soi taas, vastustajalle jäähy. 4 vs 4 peli oli molemmilla sekavaa, kunnes isb oli jäähynsä istunut ja minuutti jäi ylivoimaa. Pyöritystä saatiin, mutta maali jäi tekemättä. Peli ehti kulua aikaan 23:48, ja siniketut juhlivat. Rutiinipyörityksellä tilanne 3-0. Isb ei silti lannistunut, vaan päätä ylös ja eteenpäin. Näin saatiin tehtyä ilmajokisten ensimmäinen maali ajassa 25:46. Pallo Välimaalta Kososen Veeralle, ja jo perinteinen pienestä kulmasta ylämummoon kova kuti. Nousua ei kauaa ehtinyt ihailla, kun BlueFox rokottaa tilanteeksi 4-1. Toinen erä päättyy näihin lukemiin.
Vielä Isb:ltä löytyi pelitahtoa, vaikka vastustaja olikin pyörittänyt ja hallinnut selvästi kahta ensimmäistä erää. Viisi minuuttia ehti kulua, kun BF löi jälleen pallon maaliin. Tilanne 5-1. Heti maalin jälkeen Isb sai sen verran ahtaalle sinipaitoja, että nämä rikkovat kahden minuutin arvoisesti. Olisi ollut hyvä paikka iskeä, mutta edelleenkään ei onnistuttu yv:a hyödyntämään. Pelin loppuun saatiin vielä yksi ylivoima, mistä olisi voinut lukemia kaventaa, mutta pallo ei enää maalin sisäpuolelle päätynyt. Näin summeri soi ja peli päättyy lukemin 5-1. Isb:n parhaana palkittiin hammasta purren loistavasti torjunut Jaana Jaakola.

Tehotytöt: Kosonen Veera 1+0, Välimaa Vilma 0+1

#11

 

ISB – Kauwi

 

Toisessa pelissä ISB sai vastaansa Kauhavan naiset, jotka ennen tätä päivää olivat sarjataulukon seitsemänsinä eli hieman ylempänä perää pitäviä ISB:n naisia. Maalilla aloitti edellisessä pelissä sormensa ja polvensa loukannut, mutta silti parhaan pelaajan palkinnon saanut Jaana Jaakola. Jaana pääsi kuitenkin pian lepuuttamaan ja sitomaan sormensa kun paikalle saapui Ilmajoelta apuun hälytetty B-tyttöjen maalivahti Karoliina Hautamäki. Karoliinalle iso kiitos avusta ja loistavasta pelistä!

ISB:llä oli heti alkuun parempi fiilis kuin ensimmäisessä pelissä ja 5-1 tappiosta sisuuntuneena Veera Kososen syötöstä Vilma Välimaa tekikin 1-0 maalin ajassa 06.07. Nyt ISB:n peli alkoi jo näyttää siltä miltä pitikin ja peli-ilo näkyi ja tuntui. Syötöt napsuivat kohdilleen ja maalipaikkoja syntyi, kuitenkaan ensimmäisessä erässä pallo ei löytänyt tietään enää KauWin loistavasti torjuneen maalivahdin selän taakse. Juuri ennen erän loppua onnistuikin KauWi tasoittamaan tilanteeksi 1-1.

Toista erää lähdettiin pelaamaan samalla hyvällä pöhinällä kuin ensimmäistä, mutta huolimatta ISB:n hyvästä pelistä ja runsaista maalipaikoista teki KauWi toisen maalinsa ajassa 20.52. Tämä ei sopinutkaan ISB:lle ja vain 20 sekunnin kuluttua KauWin johtomaalista teki ISB:n Silja Syrjälä tasoittavan 2-2 maalin Jenni Neva-Keturin syötöstä. Mutta iloa ei kestänyt kuin puoli minuuttia, jonka jälkeen KauWi nousi taas johtoon ja taululle saatiin lukemiksi 3-2 ajassa 21.39. Eikä kulunut montaakaan minuuttia kun KauWi kohensi asemiaan entisestään tekemällä neljännen maalinsa ajassa 24.31.

Tämän jälkeen ISB päätti kaventaa kahteen kenttään, joka selvästi piristi tilannetta ja vastustajan maalilla alkoikin todellinen pyöritys ISB:n yrittäessä kaventaa tilannetta. Huolimatta kovasta yrityksestä ei toisessa erässä nähty enää maaleja.

Kolmatta erää jatkettiin edelleen kahdella kentällä ja lopulta yritys palkittiin kun Vilma Kosonen sai pallon maaliin Leena Perkiön avustamana ajassa 30.34. Kolmas erä jatkui samalla tahdilla ja maalipaikkoja oli molemmilla joukkueilla. Kuitenkaan enempää maaleja ei tässä pelissä saatu tehtyä, vaikka ISB painostikin viimeiset minuutit ilman maalivahtia kuusi viittä vastaan ylivoimalla. Ja summerin soidessa pelin päättymiseksi oli taululla edelleen lukemat 4-3 KauWin hyväksi.

Parhaaksi pelaajaksi tässä pelissä palkittiin erinomaisesti puolustajan hommansa hoitanut Hanna Yli-Rahnasto.

Tästä ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin ja kahden viikon kuluttua naiset lähtevät parantamaan peliään Pietarsaareen.

Tehot: Vilma Välimaa 1+0, Silja Syrjälä 1+0, Vilma Kosonen 1+0, Veera Kosonen 0+1, Jenni Neva-Keturi 0+1 ja Leena Perkiö 0+1

#19

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus