NJ-ISB 4-3
Kauden kolmas turnaus pelattiin lauantaina 8.11. Kauhavalla. Isb:n pelit ajoittuivat tällä kertaa iltapäivälle ja vastaan asettuivat Nurmon Jymy sekä Himangan Pallo.
Ensimmäiseksi vastaan asettui Jymy. Peliin lähdettiin hyvillä mielin. Kuviot olivat kunnossa, pelaajia kahden kentän edestä, sekä kaksi ylimääräistä pelaajaa, joita voitiin käyttää niin hyökkäys-, kuin puolustuspäässäkin huilittajina. Alku olikin sujuvaa. Isb rakenteli taitavasti hyviä hyökkäyksiä vastustajan päähän. Peli pyörikin ensimmäisen erän huomattavasti enemmän Jymyläisten päädyssä. Ensimmäinen erä päättyi silti tilanteeseen 0-0.
Toinen erä alkaa hyvällä pöhinällä Isb:n puolelta. Aikaa ei ehdi kulua kuin hippasen yli minuutti, kun Aution Armi antaa helmisyötön maalin läheisyydessä kärkkyvälle Välimaan Vilmalle, joka vetää pallon tyhjään maaliin, maalivahdin vielä seuratessa Armin tekemisiä. Isb siirtyy 1-0 johtoon ajassa 21:01.
Näin aloitus keskialueelle, josta saadaan heti aloitusvoitto. Pallo pakille, joka avaa keskialueelle oikeassa laidassa odottavalle ROUVA Neva-Keturille (ei siis Markun siskolle, niin kuin katsomossa luultiin 😉 ), Jenni toimittaa pallon välittömästi keskelle, vetopaikassa olevalle Välimaalle. Vilma ei erehdy, vaan vetää pallon jälleen reppuun. Tilanne Isb:lle 2-0, ja aika 21:53.
Isb saa lisää intoa maaleistaan ja hyökkäyksiä saadaan hyvin aikaan. Samalla kuitenkin viisikkopuolustus alkaa horjua ja vastustaja pääsee aivan liian helposti seilaamaan keskialueen läpi Isb:n puolustuspäähän. Ajassa 25:37 Jymy rokottaakin Isb:tä ensimmäisen kerran. Koko puolustus nukkuu ja pallo omassa repussa. Tilanne 2-1.
Sitten tapahtuu jotain hassua. Nurmon pelaaja juoksee Isb:n maali kohti vapaata palloa tavoitellen. Samaan palloon syöksähtää myös Isb:n maalivahti Jaakola, joka pallon nappaakin, mutta Nurmon pelaaja kaatuu ikävästi maihin sukeltavaan Jaanaan ja näin Isb saa 2 minuutin jäähyn ajassa 26:18. Jäähylle sijaiskärsijäksi lupautuu Lipponen. Jäähy kestetään hyvin ja peliä pelataan jäähyn aikana ajoittain myös Jymyn päädyssä. Toisen erän loppuun vielä yksi Isb-maali, pian jäähyn päättymisen jälkeen. Latva-Kokko on purjehtiut maalille, ja antaa pallon maalivahdin sylkäisystä pikkupippuri Kososelle, joka toimittaa pallon taitavasti verkon perukoille. Vilmalle maalimerkintä ajassa 29:07. Näin toiselle erätauolle lähdetään Isb:n johtaessa 1-3.
Viimeinen erä onkin sitten Jymyläisten juhlaa. Isb:n peli horjuu. Syöttely kyllä sujuu, mutta siihen se sitten jääkin. Vetoja ei saada juurikaan aikaan, paitsi vastustajan toimesta. Naisten pito ei suju ja kaikki on rempallaan. Ei kai Isb:n jalka väsynyt? Ajassa 32:51 Jymy kirii jo maalin päähän. Kolmannen kerran se rokottaa kellon ollessa 38:24 ja heti perään vielä uudelleen ajassa 39:19. Näin peli päättyy Nurmolaisten iloksi 4-3 ja Isb:lle jää vain karvas tappio nieltäväksi pistepotin sijaan. Mutta ei auta. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla, toinen peli ja 2 pistettä on vielä jaossa…
Pelin parhaana pelaajana palkittiin ansaitusti Välimaan Vilma.
Pistetehtailijoina toimivat Välimaa Vilma 2+0, Kosonen Vilma 1+0, Autio Armi 0+1, Neva-Keturi Jenni 0+1, Latva-Kokko Outi 0+1
ISB–HiPa 1–2
Edellisen ottelun karvaasta tappiosta sisuuntuneina lähdettiin seuraavaan otteluun, jossa vastapuolelle asettui Himangan Pallo. Tästä ottelusta ei jäänyt jälkipolville juuri kerrottavaa. Ottelun alusta saatiin hyvä hönkä päälle, ja pari ensimmäistä vaihtoa näytti ISB:n puolesta lupaavilta. Pallo pomppi kuitenkin edellisen pelin tyyliin, eikä syöttöjä saatu kunnolla haltuun. Vedot olivat enimmäkseen hätiköityjä ja näin ollen viuhuivat usein maalin ohi, koska vastustaja olikin jo iholla pallon ollessa vielä kesyttämättä.
Ajassa 6.22 HiPa teki ottelun ensimmäisen maalinsa vapaalyönnistä ISB:n puolustuspäässä. Siirto sivuun ja syöttö muurin ohi maalille, jonne oli unohtunut pelaaja vapaaksi. Maalivahti Jaakola torjui ensimmäisen vedon, mutta toinen sujahti kainalosta verkkoihin. Toisen maalinsa vastustaja takoi jo saman erän lopussa. Veto lähti kaukaa, ja maskissa oli kaveri, joka sai taidokkaasti lyötyä pallon ilmasta verkon perukoille ISB:n puolustuksen antaessa hieman liikaa tilaa. Maali syntyi ajassa 14.56.
Toisessa erässä ei tehty merkintöjä ottelupöytäkirjaan. Hanakasti ISB kuitenkin yritti jälleen maaleja tehdä. Ajoittain saatiin hyökkäyspäässä aikaan useamman syötön myllytystä, joka ei kuitenkaan johtanut kovin hyviin maalintekopaikkoihin. Puolustuspäästä kuultiin muutamaan kertaan helpotuksen huokauksia, kun vastustaja ei onnistunut maalinteossa oman pään merkkausvirheistä huolimatta.
Kolmannen erän alussa, ajassa 31.05, sai vastustaja rangaistuksen päällä pelaamisesta. Ylivoimaa ei kuitenkaan saatu pyörimään maalin arvoisesti. Vain muutaman minuutin kuluttua, ajassa 38.24, Välimaan Vilmaa estettiin vastustajan maalin edessä, mistä hyvästä Vilma pääsi kokeilemaan rankkaria. Tällä kertaa HiPa:n maalivahdilla oli kuitenkin kylmemmät hermot, joten peliä jatkettiin ISB:n ylivoimalla. YV ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Kolmannen erän loppupuolella, ajassa 40.45, ISB onnistui vihdoin maalinteossa. Aution Armi tarjoili hienon tiputuksen vasemmassa laidassa Perkiön Leenalle, jonka matala veto löysi tiensä maalin oikeaan alakulmaan. Pelikello kävi armotta, eikä aika maalin tekoon tämän jälkeen enää riittänyt.
Pisteitä tässä ottelussa keräsivät siis Perkiö Leena 1+0 ja Autio Armi 0+1. Pelin parhaana pelaajana palkittiin ainoan maalin tehnyt Leena Perkiö.
Nyt naisilla on pidempi, peräti viiden viikon ottelutauko aikaa treenata ongelmakohtiaan, kunnes 13.12. kotiturnauksessa Ilmajoki-hallilla vastaan asettuvat klo 10 SC Alavus ja klo 19 Blue Fox Uudestakaarlepyystä. Tervetuloa kannustamaan!