PORISTA SELKEÄ VOITTO

SBS Pori sinnitteli mukana ensimmäisen erän hyvän puolustus- ja peittopelinsä ansiosta, mutta kahdessa viimeisessä erässä ISB meni menojaan loppulukemien ollessa 3-15 (1-1, 1-6, 1-8). Avauserässä peli oli hyvin seisovaa, SBS sumputti ja ISB:llä säilyi näennäinen hallinta, joskin laukaukset jäivät heppoisiksi ja useimmiten puolustajiin mansikoita muodostamaan. Erän ainoan vierasmaalin teki Petri Pollarinen Jarkko Hietikon syötöstä.

Toiseen erään laitettiin ketjut uusiksi ja säpinää jalkoihin. Tasatilanteessa alkanut erä ehti vanheta 7 sekuntia, kun Aki Vainio-Hynnilän ja Ville Loukasmäen karvaustyö maalin takana tuotti hedelmää ja Markku Neva-Keturi sai maalin edessä poimia kypsän hedelmän. Ensimmäiseen kahteen minuuttiin osuivat vielä Loukasmäki ja Miika Toivio, jonka jälkeen SBS oli valmis aikalisään. Antti Kuusisto kiitti pääsystä hyökkääjäksi ja iski illan ensimmäisensä alivoimalla, ja pian seurasi hallissa räjähdys, kun Toivio pamautti putken kautta pallon sisään. SBS:n kavennuksen jälkeen osui vielä Pollarinen.

Päätöserässä mässäiltiin maaleilla ja kaunisteltiin lukemia ahkerasti, eikä voittajasta varsinaisesti ollut epäselvyyttä. Hauskaa oli ja joukkueessa on edelleen henki, että isompia kiusataan loppukausi vielä tosissaan.

Pisteille Porissa:
Pollarinen 3+1, Neva-Keturi 2+2, Rahnasto 1+3, Kuusisto ja Loukasmäki 3+0, Vainio-Hynnilä ja J.Hietikko 0+3, Toivio 2+0, T.Hietikko 1+1 sekä Nikkola ja Ojala 0+1.

Pöytäkirja:
http://217.119.36.83/statistics/salibandy/rt_event_frame.php?GAMEID=2591&LANG=FI&TYPE=5&SEASON=2010

Seuraavaksi isketään Indiansin kimppuun ensi lauantaina Espoossa ja sunnuntaina on kauden viimeinen kotiottelu Woodcuttersia vastaan klo 15.00.

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus