sb vaasa kaatui päätöserän 7 maalilla

ISB matkasi kauden ainoan tuplaviikonlopun toisena päivänä Mustasaaren Botniahallille SB Vaasan vieraaksi. Pakkikalusto oli kärsinyt suurta katoa eilisen jäljiltä ja pitkäaikaistoipilas Jarkko Ojala olikin lähes pakotettu ottamaan maila käteensä ja hyvinhän tuo sujuikin, vaikka neljällä puolustajalla mentiin ja minuutteja tuli isolla kädellä. Kaksi ensimmäistä erää olivat melko tasaisia, mutta rehellisyyden nimissä lievästi vaasalaismerkkisiä. Päätöserän ryhtiliike toi kuitenkin tulosta ja loppulukemat kirjattiin 7-11 (3-1, 3-3, 1-7).

Avauserä vanheni 4 ja puoli minuuttia kun Eero Rahnasto upotti vetonsa Miika Toivion syötöstä ohi hyvin ottelussa torjuneen Tero Koskelan. Loppuerän aikana vaarallisimmat tilanteet tulivat kuitenkin ISB:n päätyyn ja Jani Syysmäellä riittikin töitä ihan reippaasti. Erän loppuun mennessä SB Vaasa takoikin aivan ansaitusti kolme maalia ja siirtyi erätauon viettoon parin maalin etumatkalta.

Toisessa Ville Loukasmäen ja Rahnaston 20 sekunnin välein tekemät maalit toivat pelin tasoihin ja pelissä oli havaittavissa pientä kääntymistä ISB:n suuntaan. Tämä pilvilinna kuitenkin mureni parin minuutin sisällä maaleista, kun tuomarin mielestä sinipaitaiset vierailijat aukoivat puhetta tuottavaa elintään hiukan liian hanakasti. Ensin 2 minuuttia joukkuerangaistusta ja päälle Turusen 2+10 minuuttia.

Viidellä kolmea vastaan vaasalaiset menivät jälleen johtoon, mutta toinen reilu minuutti kestettiin hienosti. Erän puolenvälin jälkeen juniorikentällinen väläytti karvausosaamistaan ja nappasi heti menetyksen jälkeen pelivälineen takaisin, eikä Tomi Anialle jäänyt tehtäväksi kuin laittaa peliväline pussiin tasoituksen merkiksi. Loppuerän kaksi nukahdusta vaparitilanteissa maksoivat kuitenkin vielä vaasalaisille kahden maalin taukojohdon.

Päätöserän alku lähti ehkä hieman tunnustellen liikkeelle, mutta sitten kun se lähti, se suorastaan vyöryi. Jussi Ala-Nikkolan ja Tero Koskilammin maalit 13 sekunnin välein toivat pelin pikavauhtia tasoihin. Erän puolivälissä vaasalaisten ehdoton hahmo Tommi Talvitie (2+2) vei vielä ISB:n ylivoiman päätteeksi vaasalaiset johtoon, mutta tämän jälkeen tiivistäminen kahteen kenttään toi tulosta. Ykköskenttä osui 4 kertaa reilussa neljässä minuutissa, eli käytännössä neljässä peräkkäisessä vaihdossaan. Koskilammi iski päätösnumerot ajassa 57.39 ja kädet nostettiin kattoon.

Neljän pisteen viikonloppu oli elintärkeä ja tästä on hyvä ponnistaa kohti ensi sunnuntain Jymy-ottelua Nurmossa.

Pöytäkirja: hhttp://sbl01.lahtis-enterprises.com/statistics/salibandy/rt_event_frame.php?GAMEID=15393&LANG=FI&TYPE=5&SEASON=2012

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus