SUNNUNTAINA PAIKALLISTAISTO

Sunnuntaina on vuorossa kauden toiseksi viimeinen kotipeli, kun paikalliskilpailija Mailattomat saapuu Ilmajoki-hallille. Kolmen ottelun voittoputkessa oleva MLT vei joukkueiden ensimmäisen keskinäisen pelin numeroin 6-5.

Mailattomien kausi on aikalailla noudattanut odotettua linjaa. Kotonaan joukkue on ollut vahva ja ainoastaan Nurmon Jymy on onnistunut hakemaan Seinäjoen Urheilutalolta pisteet. Vieraissa tahti ei ole ollut ihan samaa, vaan voittoja on irronnut kolme (SB Kauhajoki, TU ja Jeppis FBC), kun vastaavasti tappiosarake näyttää neljää (Nibacos, SC Alajärvi, NJ, SB Vaasa II). Kotiotteluiden osalta saldo myös jää yhteen tappioon, kun joukkueella on kautta kahden vieraspelin verran jäljellä. Noista peleistä pisteiden ottaminen vaatiikin huomattavasti aiempaa vahvempaa otetta. Ilmajoki-hallilta pisteitä ovat Pohjanmaan 2. divisioonan tasolla historian saatossa hakeneet ainoastaan SBS Lapua, NJ, Nibacos tällä kaudella, sekä kaudella 2007/2008 HiPa. Helpolla joukkue ei tule pääsemään myöskään viimeisellä kierroksella, kun matka käy Botniahallille SB Vaasa Young Boysin vieraaksi. YB on toistaiseksi kotiotteluissaan menettänyt pisteet ainoastaan Jymylle ja ISB:lle.
Mailattomien sisäisen pörssin piikkipaikkaa pitää viime kauden tapaan Martti Lamminmäki (21+20). Lähin haastaja on ikiliikkuja Ville Kakkori (19+14). Oman mausteensa otteluun tuo muutaman vanhan ISB-pelaajan paluu Ilmajoen parketille. Kolmeen edelliseen peliin 3+5 tehot mätkinyt Pekka Laitila takaa, ettei ISB:n pakeilla ole ylimääräistä aikaa pallon kanssa. Myös Teemu Turunen on löytänyt maaliverkon viime otteluissa ja onkin ollut varsin lähellä maalintekoa. Viimeisenä lukkona MLT:n maalinsuulla häärää Jani Syysmäki, jos vain paikat pysyvät kasassa.

Kotijoukkue ISB on kahdessa viime ottelussa ollut raikkaalla ilmeellä matkassa. Nurmoa vastaan heikko kolmannen erän kymmenminuuttinen tuhosi haaveet pisteistä ja Nibacoksen vieraana tolpat kolisivat, mutta lopulta pisteet jaettiin 4-4 lukemin. Loppukauden tavoitteena on jatkaa samalla ilmeellä ja ottaa kaksi voittoa jäljellä olevista kahdesta kotipelistä. Divarikarsintoihin paikat on jo jaettu, mutta kuten valmennuksesta Markku Neva-Keturi löi faktoja viime pelin videohaastattelussa pöytään, ISB on sijoittunut kerran kolmatta sijaa huonommin 2. divisioonassa. Tuo tapahtui kaudella 2005/2006, kun lohko oli vielä yhteinen Pohjois-Suomen kanssa. Sijoitus tuolloin sarjanousijan titteliä kantaneella ISB:llä oli viides.
Joukkueen sisäinen pistepörssi on Ville Loukasmäen (25+8) lomareissun aikana vaihtanut hallitsijaa, kun Miika Toivio (12+24) on repinyt jo kolmen pisteen kaulankin takana tuleviin. Myös Toivion tutkapari Eero Rahnasto (24+8) on noussut Loukasmäen kantaan. Nyt Villenkin lomat on kuitenkin lusittu, joten saattaa olla, että riman alta löytyy tilaa.

Ottelun parhaat pelaajat saavat jälleen varata kalentereistaan kesälle tilaa, kun Solar Sound palkitsee molemmista joukkueista yhden pelaajan. ISB:ltä liput ovat jo kuitanneet itselleen Aki Vainio-Hynnilä ja Arttu Rahko.

ISB – MLT sunnuntaina 8.3. klo 15.00 Ilmajoki-halli. Ole paikalla!

 
Atria
Botnia-Korro Oy
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Fat Pipe
Intersport
Kellotukku Hautaniemi
Lähdesmäki
Lakeuden Etappi
Oma Säästöpankki
Solarsound
VV-Kuivaus